Tietovaras iski osavaltioiden järjestelmiin USA:ssa
Yhdysvaltain Indianan osavaltiossa on havaittu tietomurto, jossa varas vei 71 000 terveydenhuollon työntekijän henkilötietoja. Samaa krakkeria epäillään murtautumisesta monen muunkin osavaltion järjestelmiin.
Krakkeri murtautui Indianan osavaltion web-palvelimelle viime kesäkuussa. Hän varasti henkilöiden nimiä, osoitteita ja sosiaaliturvatunnuksia.
Hänen epäillään saaneen käsiinsä myös 5 600 Indianan web-sivustolla asioineen henkilön luottokorttitiedot. Osavaltion hallinto ei yleensä säilytä luottokorttitietoja järjestelmissään, ja in.gov-sivustolta kerrottiin uutissivusto InformationWeekille, että säilytyksessä olikin kyse virheestä.
Samaan murtautujaan kohdistuvista epäilyistä muissa osavaltioissa kertoo Indianan teknologiavirasto tiedotteessaan. Tutkijat eivät ole kommentoineet epäilyjä.
In.gov-sivuston johtajan mukaan murto oli poikkeuksellisen taitavasti tehty. Hän ei kertonut hyökkäjän käyttämiä keinoja, mutta sanoi, ettei vastaavia ollut ennen käytetty sivustoa vastaan.





























