Google haluaa roskaajat kuriin
Google ylistää Yhdysvaltain pörssivalvojan SEC:n päätöstä estää 35 roskapostittamisesta epäillyn yrityksen kaupankäynti pörssissä. Hakuyhtiö myös yllyttää Gmail-sähköpostipalvelunsa käyttäjiä tekemään spammaajista valituksia entistä useammin.
Googlen Brad Taylor kehuu SEC:n päätöstä yhtiön virallisilla blog-sivuilla. Hän toteaa, että roskapostihuijausten vaikutukset huijatuille voivat olla tuhoisat. SEC:n mukaan viikoittain lähetetään jopa sata miljoonaa sijoitusroskapostiviestiä.
Taylor myös kehottaa Gmailin käyttäjiä klikkailemaan palvelun Report Spam -painiketta. Hän korostaa, ettei painike ole vain roskan ohjaamiseksi sille varattuun kansioon vaan myös roskapostin vastaisen taistelun kannalta tärkeän tiedon välittämiseksi Googlelle.
Gmailin roskapostin vastainen tekniikka perustuu koneoppimistekniikkaan, ja käyttäjäpalaute onkin järjestelmälle ratkaisevan tärkeää, kertoo uutissivusto InformationWeekin haastattelema Gmailin tuotejohtaja Keith Coleman. Gmailissa käytetään myös yleisiä roskapostin vastaisia standardeja kuten domainkeysiä ja spf:ää.





























