Varkaat anastivat 15 miljoonan identiteetin USA:ssa

Varkaat anastivat 15 miljoonan identiteetin USA:ssa
Noin 15 miljoonaa amerikkalaista on menettänyt identiteettinsä varkaille vuoden 2005 puolivälissä käynnistyneen vuoden aikana. He eivät ole joutuneet tulemaan toimeen ilman henkilöllisyyttä, mutta monen pankkitili on keventynyt tuhansilla dollareilla.

Timo Poropudas
7.3.2007 08:29
Kommentit 0

Identiteettivarkauksia selvittäneen tutkimusyritys Gartnerin tuoreen raportin mukaan jonkinasteisen henkilötietovarkauden kohteeksi joutuneiden määrä on kasvanut 50 prosentilla Liittovaltion kauppakomission FTC:n vuoden 2003 luvuista.

Viime elokuussa tehdyn 5000 hengen kyselyn perusteella Gartner sanoo, että identiteettivarkauden aiheuttama keskimääräinen menetys oli 3257 dollaria viime vuonna. Vuonna 2005 menetyksen määrä oli puolet pienempi eli 1408 dollaria. Kuluttajien takaisin saama määrä kutistui vuoden 2005 87 prosentista 61 prosenttiin viime vuonna.

Sähköiset henkilöllisyysvarkaudet johtavat luotto- ja pankkikorttirikoksiin ja rikollisiin tilisiirtoihin. Sekkipetosten ja valetilien perustamista edeltää usein fyysinen varkaus.

Valetilit aiheuttaman menetyksen keskiarvo yli kaksinkertaistui viime vuonna 5962 dollariin. Luvattomien luottokorttiveloitusten keskisumma nousi 734 dollarista 2550 dollariin vuonna 2006, Gartner laskee. Sen mukaan luottokorttien myöntäjien tilastot vahvistavat suuren kasvun.

Sama huomattava kasvu pitää paikkansa myös laittomiin sekkitilisiirtoihin, eBayn, PayPalin ja puhelinyhtiöiden tilien väärinkäytön suhteen.

Lisää Aiheesta
UutinenITU toivoo korviketta salasanoille (4.12.2006 15:22)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949