Vihreät: sähköinen äänestys vaatii kattavaa valvontaa
Eduskunta hyväksyi syyskuussa vaalilakiin muutokset, jotka mahdollistavat sähköisen äänestämisen. Suomessa sähköistä äänestystä kokeillaan ensimmäistä kertaa Kauniaisten, Karkkilan ja Vihdin kunnissa vuoden 2008 kunnallisvaaleissa.
Vihreiden mukaan sähköiseen äänestämiseen liittyy riskejä, joita perinteisessä äänestyslippuja käyttävässä äänestyksessä ei ole. Näitä ovat esimerkiksi epäilyt siitä, toimiiko äänestyskone varmasti oikein, ja voidaanko annettujen äänten muuttuminen tai häviäminen laitteisto- tai ohjelmistovirheen vuoksi estää.
Lisäksi on varmistettava, äänet voidaan äänestyskoneongelmaepäilysten herätessä laskea uudestaan. Useissa äänestyskoneissa ainoa tallenne annetuista äänistä on kuitenkin juuri siinä laitteessa, jonka luotettavuutta epäillään, Vihreät huomauttaa.
- On myös arvioitava, ovatko sähköisen äänestämisen kustannukset Suomen olosuhteissa missään suhteessa siitä saataviin hyötyihin, toteaa Vihreiden tietoyhteiskuntatyöryhmän puheenjohtaja Jyrki Kasvi.
USA varoittava esimerkki
Sähköinen äänestäminen on ahkerassa käytössä esimerkiksi Yhdysvalloissa ja siellä on uutisoitu useista ongelmista. Pahimmissa tapauksissa on päädytty tilanteeseen, jossa äänestyksen tulosta ei ole voitu sähköisestä järjestelmästä riippumattomasti tarkistaa äänestyksen jälkeen. Joissain tapauksissa on havaittu, että äänestyspaikalla on annettu enemmän ääniä kuin äänestäjiä on ollutkaan.
Perinteisessä lippuäänestyksessä äänestyksen rehellisyyden takaavat periaatteet ja tarkistuslaskenta ovat kenen hyvänsä ymmärrettävissä. Sähköisessä äänestyksessä kaikkien riskien ymmärtäminen vaatii sen sijaan runsaasti teknistä asiantuntemusta.
Jotta vuoden 2008 kunnallisvaaleissa kokeiltavien järjestelmien soveltuvuus demokraattisiin vaaleihin voidaan varmistaa, järjestelmän vaatimusmäärittelyn, suunnittelun, toteutuksen ja käyttöönoton tulee tapahtua läpinäkyvästi ja valvotusti, Vihreät vaatii.
Puolueen mielestä tilanne vaatii kaikkien puolueiden edustajista koostuvaa asiantuntijaryhmää, joka pääsee tarkkailemaan äänestysprosessin kaikkia vaiheita ja jolla on oikeus kommentoida havaintojaan julkisesti.





























