EK pettyi Huovisen päätökseen

EK pettyi Huovisen päätökseen
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen on päättänyt, että sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosehdotusta ei anneta eduskunnalle tällä vaalikaudella. Elinkeinoelämän keskusliitto on päätökseen pettynyt ja vaatii yrityssalaisuuksien suojan parantamista.
Markku Reiss
29.9.2006 12:25
Kommentit 0

Sähköisen viestinnän tietosuojalakiin on valmisteltu muutosta, jolla muun muassa mahdollistettaisiin se, että eräät yhteisötilaajat kuten huippututkimuksesta riippuvaiset yritykset voisivat tietyin tiukoin ehdoin käsitellä yrityksen koneelta lähetettyjen sähköpostien tunnistetietoja.

Lain valmistelua jatketaan kuitenkin työryhmässä, jossa ovat edustettuina kaikki keskeiset ministeriöt ja yhteistyötahot, kertoo Huovinen liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa.

Työryhmällä on aikaa ensi huhtikuuhun valmistella perusoikeusnäkökulmat huomioon ottava hallituksen esitys. Työryhmää vetää ylijohtaja Liisa Ero liikenne- ja viestintäministeriöstä.

"Yrityksillä ei riittävää varmuutta suojasta"

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan Huovisen päätös on valitettava. Työmarkkinajärjestöt ovat tukeneet voimakkaasti lakiesityksen saattamista eduskunnan käsittelyyn tällä vaalikaudella. Yrityksistä onkin EK:n mukaan kerrottu, ettei nykyinen laki anna niille riittävää varmuutta tärkeiden yrityssalaisuuksien suojasta.

- Syntyy vaikutelma, ettei yritysten tarpeita olisi täydessä mitassa ymmärretty. Asianmukainen, yrityssalaisuuksien suojan huomioon ottava lainsäädäntö on tärkeä osa kilpailukykyistä yritysten toimintaympäristöä, kerrotaan EK:n tiedotteessa.

Liitto pitää kuitenkin positiivisena sitä, että lainvalmistelua on päätetty jatkaa. Ministeriössä on sitouduttu tähän mennessä saavutettuun tulokseen. Lakiesityksen antaminen eduskunnalle jää kuitenkin riippumaan tulevan ministerin päätöksistä.

EK myös harmittelee, ettei lakiesitystä koskevassa keskustelussa kiinnitetty huomiota siihen, että jo voimassa oleva laki antaa luvan väärinkäytösten selvittämiseen. Ongelmana on EK:n mukaan se, että laki on niin tulkinnanvarainen, etteivät työnantajat tai edes poliisi aina tiedä, miten toimia. Liitto pitääkin lain selventämisen tarvetta kiistattomana ja vaatii nopean ratkaisun aikaansaamista.

Lisää Aiheesta
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949