Erto: tulkinnanvaraisuudet kitkettävä tietosuojalain uudistuksesta

Erto: tulkinnanvaraisuudet kitkettävä tietosuojalain uudistuksesta
Erityisalojen Toimihenkilöliitto Erto pitää hyvänä sitä, että tietosuojalain uudistuksen valmistelussa otetaan aikalisä ja uudistuksen perustuslainmukaisuus tutkitaan huolellisesti.
Tuomas Karvonen
21.8.2006 08:46
Kommentit 0

- Lakiin ei saa jäädä tulkinnanvaraisuuksia. Lisäaikaa tarvitaan myös uudistuksen teknisen toteutuksen hiomiseen, sanoo Erton puheenjohtaja Tapio Huttula tiedotteessa.

Huttula painottaa, että sähköisen viestinnän tietosuojalakia koskeva muutosesitys antaa luvan tunnistetietojen käsittelyyn ainoastaan tiettyjen rikoslaissa määriteltyjen rikosten havaitsemiseksi, estämiseksi ja selvittämiseksi.

- Esityksellä ei ole tarkoitus antaa työnantajalle vapaata valvontakoneistoa, jolla voisi esimerkiksi seurata, miten työntekijä käyttää työaikaansa. Tällainen tulkinta olisi kestämätön. Työnantajalla on oltava aiheellinen epäilys tapahtuneista väärinkäytöksistä. Varmuuden vuoksi tapahtuvaan valvontaan esitys ei oikeuta.

Luottamusmiehet mukaan hyvissä ajoin

Erto haluaa varmistaa, ettei tuleva laki heikennä työntekijöiden ja luottamusmiehen tai ammattiliiton välistä luottamuksellista yhteydenpitoa. Lakiesityksen mukaan yritysten pitäisikin laatia tunnistetietojen käsittelyä koskevat pelisäännöt yt-menettelyssä.

- Parasta olisi, jos luottamusmiehet otettaisiin yrityksissä mukaan päätöksentekoon jo siinä vaiheessa, kun yritys harkitsee tunnistetietojen käsittelyä työpaikalla. Näin luottamusmiehet voisivat turvata henkilöstön yksityisyydensuojaa, esittää Huttula.

Erto pitää myös tärkeänä, että viranomaiselle taataan riittävät resurssit uuden lainsäädännön soveltamisen valvomiseen. Tiedotteen mukaan myös jatkovalmistelussa on pidettävä huoli siitä, että työntekijän yksityisyyden suojaa ei uudistuksella missään tilanteessa heikennetä "enemmän kuin on välttämätöntä".

Lisää Aiheesta
UutinenErto miettii laajaa liittoyhteistyötä (30.10.2006 10:43)
UutinenHP vakoili johtokuntansa jäsentä (7.9.2006 10:16)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949