Vodafonen sulkemiset järkyttivät työntekijöitä

10.3.2010 11:13 Heidi Vaalisto

Maailman suurin telekonserni Vodafone aikoo vähentää Isossa-Britanniassa satoja työpaikkoja. Talouden taantuma on vähentänyt telepalvelujen kysyntää.

Työpaikkojen leikkaukset liittyvät Vodafonen viime vuonna ilmoittamaan säästöohjelmaan, jossa yhtiö tavoittelee Isossa-Britanniassa miljardin punnan säästöjä.

Leikkaukset täsmentyivät tiistaina. Vodafone ilmoitti vähentävänsä 500 työpaikkaa yhtiön pääkonttorista Newsburysta.

Pääkonttorin lisäksi Vodafone aikoo vähentää työpaikkoja kauppaketjusta ja call centereistä. Vodafone aikoo sulkea kuusi kauppaansa ja kaksi call centeriä. Kauppaketjusta vähenee 375 työpaikkaa.

Mobile Magazinessa Vodafonen työntekijä kertoo, miten sulkemiset tulivat shokkina työntekijöille. Työpaikalla ihmiset itkivät ja olivat järkyttyneitä. Heidät jouduttiin saattamaan ulos rakennuksesta.

Työntekijät olivat tuohtuneita yhtiön tyylistä hoitaa sulkemiset. Työntekijöitä kutsuttiin toimistohuoneeseen kuulemaan uutinen paikan sulkemisesta ja samaan aikaan heidän henkilökohtaiset tavaransa vietiin vastaanottoon.

| Edellinen juttu | Seuraava juttu

Jutut aihepiireittäin

Siirry mobiiliversioon

Siirry graafiseen versioon


Tekstiversio | Copyright Taloussanomat Oy