Tietopankki auttaa tunnistamaan vammaisuhrit
Sosiaalialan ammattilaiset saavat uuden työkalun tunnistaakseen vammaisten kohtaaman väkivallan.
Vammaisten kokema väkivalta jää helposti vaille huomiota. Suomeen ollaan perustamassa tilannetta helpottava valtakunnallinen tietopankki, jonka käyttäjiksi tulevat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset.
Yhteen laariin kootaan tietoa siitä, miten kohdata vammainen henkilö, tunnistaa ja ottaa puheeksi lähisuhde- ja perhe- sekä seksuaalinen väkivalta sekä ohjata väkivaltaa kokenut avun piiriin.
Vuodelle 2013 aikataulutetun tietopankin kehittämisessä aiotaan huomioida tekninen esteettömyys, selkokieli ja viittomakieli. Hankevastuussa ovat sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yhteistyöhön otetaan mukaan vammaisjärjestöt ja Kirkkohallitus.
Kehittämispäällikkö Minna Piispa THL:stä korostaa, että vammaisten kokemasta väkivallasta ei kovin paljoa Suomessa puhuta. Siksi pienetkin askeleet eteenpäin ovat tärkeitä.
Laaja
ohjelma
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi keskiviikkona ohjelman naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi (pdf). Se käsittää kaikkiaan 66 toimenpidettä, jotka liittyvät esimerkiksi väkivallan ehkäisyyn, uhrien auttamiseen ja rikosprosessin tehostamiseen.
Leimallista ohjelman kaikille toimlle on, että eri ministeriöiden ja muiden tahojen on määrä toteuttaa ne ilman lisärahoitusta. Toimenpideohjelmalle toivottiin rahoitusta, kun ohjelmasta päätettiin sisäisen turvallisuuden ministeriryhmässä kesäkuussa. Mutta rahoituskysymykseen ei kukaan ottanut kantaa.
Tietopankki on yksi 66:sta toimenpiteestä. Se ei sinänsä ole kallis toteuttaa, eikä Piispan mukaan vaadi järjestelmäremonttia.
Muita toimenpiteitä on muun muassa nuorille suunnattava seksuaalisen väkivallan vastainen kampanja hyödyntäen sähköistä mediaa. Kampanja on tarkoitus toteuttaa ensi vuonna.
Uuteen teknologiaan liittyy myös kokonaisvaltainen selvitys lähestymiskiellon toimivuudesta. Selvityksessä kiinnitetään erityistä huomioita rikoksentorjuntaan ja uhrin turvallisuuteen. Kokemukset muun muassa valvotun koevapauden ja valvontarangaistuksen sähköisestä valvonnasta huomioidaan.