Nokian kutsu ei yllättänyt Salon työntekijöitä
Matkapuhelinvalmistaja Nokia järjestää huomenna keskiviikkona henkilöstölleen tiedotustilaisuuden Salon tehtaan tulevaisuudesta.
Nokia on kutsunut Salon työntekijät keskiviikkona sisäiseen tiedotustilaisuuteen, jossa yhtiö kertoo Salon tehtaan tulevaisuudesta. Asiasta kertovat Turun Sanomat ja Ylen uutiset.
Tilaisuus pidetään Salohallissa. Nokia on varannut tilan käyttöönsä klo 9–14 väliseksi ajaksi. Tilaisuuteen on kutsuttu vain tehtaan ja tuotannon työntekijät. Tuotekehityksessä vaikuttavat eivät ole saaneet kutsua.
Kutsu ei tullut tehtaan työntekijöille yllätyksenä.
– Tätä on odotettu syksystä lähtien. Nokia kertoi silloin, että se kertoo tehtaan tulevaisuudesta ykköskvartaalilla, Salon tehtaan pääluottamusmies Anne Malm sanoo.
Malm ei ala arvuutella, minkälainen kohtalo on Salon tehtaalla.
– Huomenna sen sitten kuulee.
Malm sanoo sen verran, ettei Nokia ainkaan lähde kokonaan Salosta. Kaikki henkilöryhmät eivät ole saaneet kutsua tilaisuuteen, mikä viittaa siihen, että toimintaa jää campus-alueelle.
Nokia kertoi syyskuussa sulkevansa Jucun kylässä Romaniassa sijaitsevan matkapuhelintehtaansa. Samalla yhtiö kertoi arvioivansa uudelleen Salon, Unkarin Komaromin ja Meksikon Reynosan tehtaiden roolit.