Yllätys: Suomelle kehuja tietoyhteiskunnasta
Suomi paransi selvästi sijoitustaan, kun IBM ja The Economist -lehti asettivat 70 maata järjestykseen e-valmiuksissa. Kymmenes sija nousi kuusi pykälää paremmaksi ja Suomi sijoittui neljänneksi sähköisten palvelujen käytön ansiosta.
Digital Economy Rankings -tietoyhteiskuntatutkimus kehuu Suomea sähköisten palveluiden paremmasta saatavuudesta ja käytön vauhdikkaasta yleistymisestä. Tällä osa-alueella Suomi nousi tutkituista maista eniten.
Tutkimus antaa erilaisen kuvan tietoyhteiskuntakehityksestä kuin esimerkiksi Valtiontalouden tarkastusviraston varsin tyly arvio aikaisemmin kesäkuussa.
– Suomen tietoyhteiskuntakehitys on vaikuttanut hitaalta, ja maan sijoitus monissa tietoyhteiskuntakehitystä vertailevissa tutkimuksissa on heikentynyt. Nyt julkaistu tutkimus kuitenkin osoittaa, että kokonaiskuva ei ole enää näin synkkä ja edistystä on tapahtunut, toteaa IBM:n toimitusjohtaja Johan Sandell tiedotteessa.
– Kun asiaa tarkastellaan määrällisten mittareiden ohella laadullisin mittarein, Suomi menestyy varsin hyvin. Esimerkiksi vakaa taloudellinen toimintaympäristö ja korkea koulutustaso tukevat tietoyhteiskunnan kehitystä.
Kriitikot voinevat edelleen haukkua valtiovaltaa ja kysyä, onko kehitys tapahtunut hallituksen ansiosta vai siitä huolimatta:
– Tietoyhteiskuntakehitystä Suomessa hidastaa tällä hetkellä erityisesti se, että tarjonta ei aina pysy kysynnän perässä. Kansalaiset ja yritykset osaavat ja haluavat käyttää esimerkiksi sähköisiä palveluja laajemmin kuin niitä on nyt tarjolla, Sandell huomauttaa.
Ruotsi
voitti
IBM:n ja The Economistin uusi tutkimus ei ole täysin vertailukelpoinen edellisen kanssa. Vuoden 2010 vertailuun lisättiin mittareita ja kehitettiin koulutustasoon liittyvää mittausta. Seurauksena koko maailman keskiarvotulos laski ja maakohtaisen vertailun kärki tiivistyi.
Ruotsi ohitti Tanskan vertailun kärkimaana. Kaikki vertailun Pohjoismaat sijoittuivat kymmenen kärkimaan joukkoon, ja USA nousi viidenneltä sijalta kolmanneksi.
Vain Ruotsi, Espanja ja Suomi paransivat vertailusijaansa tutkituista Länsi-Euroopan maista, IBM korostaa.
Koko tutkimuksen hännillä on Azerbaidžan.

































Kommentit (15)
:p
Ja vielä joku edes kysyy miksi Ruotsi voitti. IBM:hän on saanut miljardi-investoinnin Tukholman tietulleista joista ei kostu kukaan muu kuin IBM. Jäljelle jääneillä roposilla ei liikennettä juuri kehitetä.
Tottakin Ruotsi on IBM:n ranking -listalla ylempänä.
Ja jotkut idiootit haluaa saman typeryyden vielä meillekin.
Siis siellähän maksetaan kaasulaskut sekeillä jne.
No joo e-bay toimiin tosin joutuu maksetaan luottokortti numerolla kun ei oikeen verkkopankkia oo.
No ilmeisesti riittää on se 1000 kanavaa niin pääsee kolmoseksi
Lisäksi ihmettelin että Singapore on hikisellä 8. Tilalla kun siellä on esim parkkimaksu automatiikka jokaisessa autossa ja muuta mukavaa.
Tietulleja ja älyliikennettä (ihmisten GPS -kyttäämistä, sakotusta ja verottamista).
Miljardibisnes on kierroksessa, meidän veronmaksajien rahalla, jotta meitä voidaan velottaa enemmän, nopeammin ja tehokkaamin.
Todennäköisesti käy samalla tavalla kuin Tukholmassa, jossa 80% tuotosta menee suoraan IBM:n taskuun.
Viisainta mitä voidaan tehdä on pysäyttää tämä älyliikennehanke tähän paikkaan.
Ja ksa niin, Suomi rankattiin korkeammalle IBM:n tilastossa ja näin kaikki onmin muuttunut hyväks ja kaikki unohtavat sen pikkuasiaan että rahat meni eikä mitään tullut.
Kuinka yksinkertaisena nämä pitävät meitä kansalaisia?
Nyt kun tietoyhteiskunta on sössitty ja rahat hukattu, niin seuraavaksi pitäisi muutama miljardi kaataa IBM-kaivoon. projekti kulkee tosiaan nimellä älyliikenne.
Tietoyhteiskunta ja älyliikenne. Voi jeesus.
Jotkut toiset idiootit taas sitten haluavat tukkia joka saakelin mestan autoillaan.
Ja jotkut maksavat siitä että tiet eivät tukkiudu kuusi kertaa enemmän kuin mitä teihin laitetaan ja tästä kuudeosastakin pääosa laitetaan teihin joilla ei ole mitään ruuhkia.
Ja lisää pitäisi saada.
Jos sinulla on huoli siitä että Helsingin kantakaupungissa on liikaa autoja, niin ole huoleti. Jo nyt työpaikat ja yritykset muuttavat kiihtyvällä vauhdilla sieltä pois.
Vielä 1980 liikennevirta suuntautui ensisijaisesti Helsingin keskustaan. Nyt enemmistä liikenteestä on sitä että Helsingin keskustasta käydään muualla töissä.
Nyt Helsinkiläisillä on enemmän hankilöautoja sataa asukasta kohden kuin Espoolaisilla.
Koska työpaikat ovat paenneet pois keskustasta. laittakaa vielä vähän tietullia sekaan, niin 20% keskustan työpaijoista menee jälleen perässä muutamassa vuodessa.
Kehäteillä ei ole ruuhkaa kunhan Kehä III ja I remontit saadaan valmiiksi, eikä sinne mitään ruuhkamaksuja tarvita.
Kantakaupungin voi minun puolesta eristää vaikka muurilla. Minulla ei ole sinne mitään asiaa, sen enempää kuin jatkuvasti kasvavalla muita vastaavalla tavalla asiat näkeviä.
Että olkaapa hyvä ja jätttäkää meidät rauhaan joiden liikenne sujuu. Laittakaa muurit kiinni, niin kylllä ne loputkin ketkä vielä ajavat kantakaupungista töihin muualle osaavat muuttaa kaupungistanne ja viedä verorahat mennessään.
Mistähän syystä se Helsinki olikaan rahoitusvaikeuksissa?
Kyllä meillä ainakin utility billit menee kaikki suoraveloituksella, ja kotikaupunki tiedottaa tapahtumista jopa livenä Twitterissä. Tekeekö joku Suomessa samaa?