Sonyn 3d-televisio pääsee oikeuksiinsa urheilussa

Perttu Pitkänen
Sonyn 3d-televisio pääsee oikeuksiinsa urheilussa
3d-ohjelmia katsellaan suljinlaseilla.
Sony tuo kesäkuussa kauppoihin ensimmäiset 3d-televisionsa. Lisäksi Sonyn tämän vuoden Blu-ray -soittimet sekä PS3-konsoli saavat 3d-päivityksen heinäkuussa.
Perttu Pitkänen
23.3.2010 15:57
Kommentit 0

Sony tuo kesäkuussa Suomessakin kauppoihin kolme ensimmäistä 3d-televisiotaan. Huippumalli LX900:n mukana tulevat kaikki 3d-sisällön katsomiseen tarvittavat varusteet, ja HX800- ja HX900-malleihin ne voi hankkia lisävarusteina.

Kaikki 3d-mallit ovat full hd -televisioita, ja niillä voi katsoa myös aivan tavallista ohjelmaa. Sonyn tuotepäällikön Harri Levon mukaan laitteiden hinnat tulevat olemaan vähän korkeammat kuin Sonyn tällä hetkellä myytävien huippumallien.

Sony käyttää 3d-televisioissaan ruutuvaihtelu-näyttömenetelmää, jossa koko ruudusta päivitetään  uusi kuva vuoronperään vasemmalle ja oikealle silmälle. Televisioon kytketty lähetin lähettää katsojan 3d-suljinsilmälaseille tahdistussignaalin, joka sulkee ja avaa linssit samaan tahtiin ruudunpäivityksen kanssa. Samaa tekniikkaa käyttävät 3d-televisioissaan myös Samsung ja Panasonic, jotka ovat jo julkistaneet 3d-televisionsa.

LX900-mallissa tahdistuslähetin on sisäänrakennettuna, lisäksi television mukana tulevat kahdet 3d-suljinsilmälasit. HX800- ja HX900-televisioihin 50 euron hintainen pieni lähetin ja reilun 100 euron hintaiset suljinlasit on ostettava lisävarusteena.

Eroja on lisäksi näyttötekniikassa. LX900-mallissa on edge led -taustavalaistus, eli näytön valaisuun käytettävät ledit ovat näytön reunoilla. HX900-malli on led-taustavalaistu, kun taas HX800 käyttää valmistajan mukaan dynaamista edge led-tekniikkaa.

Lisää syvyyttä
taulutelevisioon

Lyhyen koekatselun aikana nähtävänä oli luontodokumenttia, animaatiota, jalkapalloa sekä pelejä.

Sonyn led-taustavalaistun HX900-television 3d-kuva näytti kohtalaisen vakuuttavalta.

Luontodokumenteissa vaikutelma oli välillä erittäin luonnollinen, välillä taas luonnoton, kun joku osa kuvasta tuntui olevan joko liian selkeä tai sitten epäselvä. Esimerkiksi liikkuvan karhun turkin yksityiskohdat olivat hiukan sumuisemmat kuin terävimmissä 2d-kuvissa.

Jalkapalloon ja urheiluun 3d-kuva sopii ilman epäilyjä. Esittelyssä jalkapallokentän syvyys ja pelaajien väliset etäisyydet hahmottuivat selvästi, ja lähikamppailutilanteissa oli lähes käsinkosketeltavaa dramatiikkaa.

Varsinkin peleihin 3d-tekniikka tuo selvästi uuden ulottuvuuden. Motorstorm: Pacific Drift -kaahailu sai katsojan huojumaan mukana, ja varsinkin radan korkeat hypyt näyttivät huimilta aivan toiseen tapaan kuin 2d-kuvassa. Mielenkiintoista seurata, millaiseksi pelit kehittyvät, kun 3d-tekniikkaa opitaan kunnolla käyttämään pelien kehityksessä.

Sonyn 3d-suljinlasit tuntuivat päässä miellyttävämmiltä ja pysyivät jopa silmälasien kanssa paremmin päässä kuin elokuvateattereiden sangat. Tosin koekatselu ei ollut kestänyt pitkään, joten testissä ei selvinnyt, rupeavatko 77 gramman painoiset sangat painamaan nenänvartta. 

Sonyn lasien sankoja ja nenätukia voi joka tapauksessa jonkun verran säätää mieleisikseen. Suljinlasien pariston luvataan kestävän käyttöä 100 tuntia.

Sony päivittää
soittimet 3d:hen

Sony julkistaa tämän vuoden aikana Blu-ray -soittimia, joihin voi heinäkuussa ladata Sonyn verkkopalvelusta 3d-päivityksen. Ensimmäinen alusta alkaen 3d-kuvaa tukeva Blu-ray-soitin tulee myyntiin elokuussa. Laitteiden hinnat alkavat 230 eurosta.

Myös PS3-pelikonsoli saa heinäkuussa 3d-päivityksen.

Lisää Aiheesta
UutinenPanasonic tekee tenniksestä 3d:tä (19.4.2010 15:44)
UutinenSonyn 3d-televisio tulee kesäkuussa (10.3.2010 15:36)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949