Sonera: 4G:n aika ei ole vielä
Soneran 3G-verkon maantieteellinen peitto on kasvamassa seitsenkertaiseksi tänä vuonna laajentuen yli 400 paikkakunnalle. Väestöpeitto saavuttaa yhtiön mukaan 90 prosenttia, ja käyttöön otetaan 1500 uutta tukiasemaa.
Ruotsissa TeliaSonera on jo aloittanut seuraavan sukupolven 4G-yhteyksien tarjoamisen Tukholmassa ja Oslossa. Suomessa Sonera aikoo aloittaa asiakaspilotoinnin tietyn organisaation kanssa kevään aikana. Kyse ei ole kuluttajakokeilusta.
Soneran mobiililiiketoiminnasta vastaava Marek Hintze luonnehtii 4G:tä "tulevaisuuden tekniikaksi". Hän veikkaa, että 4G on Suomessa ainakin Soneran puolesta laajassa käytössä ehkä viiden vuoden päästä.
– Voi olla, että minulla on pessimistinen kuva, mutta sanoisin, että vuosina 2014–2015 olisimme kaupallisesti ja isosti 4G.ssä. Se riippuu vähän siitä, millä taajuuksilla verkkoa rakennetaan.
– Rakennamme kaupallista 4G-verkkoa sekä Ruotsissa että Norjassa, eli meillä on kyvykkyyttä tuoda 4G myös Suomeen. Kysymys on enemmänkin siitä, että käyttäjille ei vielä löydy vastaanottavia modeemeja, Hintze huomauttaa. Modeemit loppuivat Tukholmassa heti kättelyssä verkon joulukuisen avauksen jälkeen.
IPhonen nopeudelle
vihdoin tukea
Sonera on tarjonnut Apple iPhonen uusinta 3G S -mallia viime kesästä lähtien. Puhelin tukee enimmillään 7,2 megabitin nopeutta, mutta Soneran verkko ei. Nyt tilanne muuttuu vihdoin. Mobiiliverkon teoreettinen maksiminopeus nousee ensimmäisen vuosineljänneksen kuluessa 7,2 megabittiin sekunnissa.
– Nopeudennosto on jo käynnissä, ja asiakkaamme saavat automaattisesti nopeammat yhteydet käyttöönsä, Hintze sanoo. Hän lisää, että normaalitilanteessa asiakas pääsee hyödyntämään 1-5 Mbit/s nopeutta.
Operaattoreita on patistettu kertomaan todenmukaisemmin mobiilinopeuksista liian villin mainonnan seurauksena. Operaattorit sopivat tammikuussa viranomaisten kanssa uusista pelisäännöistä nopeuksien liiallisen hehkutuksen lopettamiseksi mainoksissa. Pelisääntöjen noudattaminen on kuitenkin vapaaehtoista.
Oma ongelmansa maailmalla on etenkin iPhone-käyttäjien aiheuttama tietoliikennekuorma verkoille. Hintze vakuuttaa, että TeliaSoneralla ei Suomessa tai muuallakaan ole ollut vastaavia vaikeuksia kuin esimerkiksi yhdysvaltalaisella AT&T:llä.
Sonera investoi mobiiliverkon lisäksi myös Suomen kiinteän verkon rakentamiseen selvästi enemmän kuin vuonna 2009.

































Kommentit (16)
Mm. N900 tukee jopa 10 Mbps teoreettista nopeutta.
WCDMA 900 ei ole mikään ratkaisu ihan oikeasti!
mikähän tuossa 5G:ssä käytetty teknologia mahtaa olla?