Intel jäädyttää Larrabee-suorittimen

Intel jäädyttää Larrabee-suorittimen
Arkistokuva piikiekosta. Intel sanoi, että Larrabeen pii- ja ohjelmistokehitys on jäljessä aikataulusta.
Intelin isku tietokonegrafiikan teholaskentaan saa odottaa. Yhtiö ilmoittaa hyllyttäneensä Larrabee-suorittimensa toistaiseksi.
Tuomas Linnake
7.12.2009 08:58
Kommentit 5

Intel oli tuomassa Larrabee-suorittimen markkinoille ensi vuoden aikana haastaakseen Nvidian ja AMD:n peligrafiikan pyörittämisessä sekä raskaassa rinnakkaislaskennassa.

– Larrabeen pii- ja ohjelmistokehitys on jäljessä siitä, missä toivoimme olevamme tässä vaiheessa projektia. Tuloksena ensimmäistä Larrabee-tuotettamme ei julkaista itsenäisenä grafiikkatuotteena, vaan sitä käytetään ohjelmistokehitysalustana sisäisesti ja ulkoisesti, Intel totesi InformationWeekin mukaan.

Yhtiö sanoo olevansa pettynyt, mutta vakuuttaa olevansa edelleen sitoutunut tuomaan asiakkailleen "maailmanluokan moniytimisiä grafiikkatuotteita". Suunnitelmista annetaan lisää tietoa joskus ensi vuoden aikana.

Useita vuosia kehitetty Larrabee oli esillä prototyyppinä Intelin eri tilaisuuksissa syksyn mittaan. Aikaisempien tietojen mukaan Larrabeen piti perustua ammoisten Pentium-suorittimien ytimiin. Yksi Larrabee-suoritin olisi sisältänyt x86-käskykannan höystettynä monisäietekniikalla, jaettavalla L2-välimuistilla ja vektoriyksiköllä.

Lisää Aiheesta
UutinenSiruvika sotkee Intelin alkuvuotta (1.2.2011 09:56)
UutinenIntelin testisirulla 48 ydintä (3.12.2009 11:45)
UutinenIntel teki sovun AMD:n kanssa (12.11.2009 17:25)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
x86 on liian iso ja monimutkainen eikä varmaankaan koskaan pysty kilpailemaan. Tuhoon tuomittu yritys tuoda vanhanaikainen arkkitehtuuri. Uutta arkkitehtuuria kehiin niin on joku mahdollisuus pärjätä tehoissa.
dfuoifsuf
Huono 0
larrabee olisi ollut hitaampi kuin ATIn näytönohjain, jossa on jo reilut kaksi miljardia transistoria. Toki näytönohjain on vahvimmillaan vain kun tehdään yhteen ja kertolaskuja, mutta ..

x86 on kaikkea muuta kuin kuollut. Itaniumit ja kaikenmaailman RISCit ovat tulleet ja menneet, mutta PC on edelleen täällä. Miksi tehdä ylihienoa ja kallista, kun PC-raudasta rakennettu korttiklusteri hakkaa sen tehoissa ja hinnassa milloin vain?
juke
Huono 0
larrabee olisi ollut hitaampi kuin ATIn näytönohjain, jossa on jo reilut kaksi miljardia transistoria. Toki näytönohjain on vahvimmillaan vain kun tehdään yhteen ja kertolaskuja, mutta ..

x86 on kaikkea muuta kuin kuollut. Itaniumit ja kaikenmaailman RISCit ovat tulleet ja menneet, mutta PC on edelleen täällä. Miksi tehdä ylihienoa ja kallista, kun PC-raudasta rakennettu korttiklusteri hakkaa sen tehoissa ja hinnassa milloin vain?

RISC kuollut? Kummasti tuon kaltaisia suorittimia vain on IBM Power 5 & 6 palvelimissa, Cell suorittimet PlayStation 3:ssa etc. Yksikin Cell RTe suoritin hakkaa 256 noden intel pohjaisen klusterin mennen tullen.

Se, että kotikoneessa on joku iNTELin pikkuprosessori, ei tarkoita sitä, että se olisi ainoa suoritinarkkitehtuuri maailmalla.
Ürúkhàî
Huono 0
kaikenmaailman RISCit ovat tulleet ja menneet

Nykyaikainen x86 prosessori sisältää monia RISC-prosessorin piirteitä eikä niitä voi enää kovin selkeästi jaotella puhtaiksi risc tai cisc prosessoreiksi.
Nörde
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949