Ennätystörmäytin kadotti sähkön

Cern
Ennätystörmäytin kadotti sähkön
Large Hadron Collider sijaitsee maan alla Sveitsin ja Ranskan rajalla.
Euroopan suuri hadronitörmäytin LHC oli jälleen vaikeuksissa, kun virrat katkesivat maanalaisesta jättiläiskompleksista eilen.
Tuomas Linnake
3.12.2009 10:56
Kommentit 5

Brittiläisen The Registerin mukaan merkittävä hiukkaskiihdytin sai huilia tovin, kun 18 000 voltin voimajohto petti kiihdytinkompleksin päällä. Kiihdyttimen lisäksi pimeni myös muun muassa päätietokonekeskus.

Törmäyttimen toiminnan kannalta kriittiset magneetit eivät kuitenkaan tiedemiesten onneksi ennättäneet lämmetä katkoksen aikana. Magneetit toimivat lähellä absoluuttista nollapistettä, ja uudelleenjäähdyttäminen kestäisi kauan.

Eräät magneetit pettivät pian LHC:n viimevuotisen avaamisen jälkeen, mikä aiheutti pitkän katkoksen fysikaalisia ääri-ilmiöitä tutkivaan laitteeseen. Tämän vuoden marraskuussa LHC seisahtui linnun pudottaman leivänpalan vuoksi.

Muitakin erikoisia sattumuksia on ollut, minkä vuoksi on pohdittu, josko ongelmilla olisi luonnon pakottama yhteinen syy. Eli se, että laitteella etsittävä Higgsin hiukkanen on luonnolle vastenmielinen.

Mutta onnistumisiakin mahtuu vaikealle tielle: LHC:n väki pääsi äsken juhlimaan kiihdyttimensä nimeämistä virallisesti maailman tehokkaimmaksi, kun hiukkassuihkujen energia saatettiin 1,18 TeV:n tasolle.

Lisää Aiheesta
UutinenJättitörmäytin törmäsi ongelmaan (30.3.2010 12:51)
UutinenLHC synnytti valtavan tietoverkon (5.10.2008 12:25)
UutinenHeliumvuoto seisautti LHC:n (21.9.2008 18:26)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Otsikko jo säikäytti, että sähkö kadotettiin kokonaan, mutta ainakin täällä pienen hyperventilaation jälkeen huomasin, että lamput palavat edelleen. Ei se hiukkaskiihdytin kuitenkaan siis sähköä kokonaan kadottanut...
Kristian
Huono 0
..kun 18 000 voltin voimajohto petti kiihdytinkompleksin päällä.

Ei liene ihan perus-MMJ:tä?
valoa kansalle
Huono 0
Jeesus yrittää kaikin keinoin estää kiihdyttimen toiminnan, koska paljastuisi ennen pitkää Scorpionsin Klaus Meineksi.
Huono 0
Olisiko Opus Dei asialla?
cardinal del mundo
Huono 0
jaa, Maailman suurimmasta plasmakoneesta leikkas käämit kii.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Facebookissa käymätön voi olla "aktiivikäyttäjä"

Kymmenet miljoonat Facebookin aktiivikäyttäjät eivät ehkä vieraile sosiaalisen yhteisön sivuilla ollenkaan, silti Facebook laskee heidät mukaan 483 miljoonan päivittäiskäyttäjän joukkoon.

Thai-yhtiö: Nokia käytti karttojamme

Lehtikuva/Martti Kainulainen

Ohjelmistoyhtiö Globetech vaatii Nokialta ja sen karttayhtiöltä miljoonakorvauksia digitaalisten karttojen luvattomasta käytöstä.

Vanha järjestelmävika palasi kiusaamaan DNA:ta

Lehtikuva

Telekonserni DNA ei päässyt uuden asiakas- ja maksujärjestelmän temppuilusta loppuvuonna. Sisäinen järjestelmävirhe sekoitti yhtiön tunnuslukuja.

 
Dilbert – 7.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949