Ajatusten lukeminen liikahti lähemmäs

Mikko Stig / Lehtikuva
Ajatusten lukeminen liikahti lähemmäs
Ovatko intiimit ajatukset tulevaisuudessa enää suojassa?
Tietokoneohjelma on saatu toistamaan koehenkilöiden näkemää liikkuvaa kuvaa tosiajassa - jotenkuten.
Tuomas Linnake
3.11.2009 13:36
Kommentit 17

Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampuksella treenattiin tietokoneohjelmaa antaen sen etsiä yhtäläisyyksiä videoiden muotojen, värien ja liikkeiden, sekä videoita katsovien koehenkilöiden aivotoiminnan välillä. Sen jälkeen softaan syötettiin vielä satojen päivien edestä YouTube-videoklippejä.

Tuloksena ohjelma pystyi alkeellisesti hahmottamaan ruudulle testihenkilöiden myöhemmin katsomaa elokuvaa, brittilehti The Sunday Times kertoo. Esimerkiksi elokuvassa esiintyneen näyttelijä Steve Martinin valkoinen paita ja muoto saatiin tosiajassa alkeellisesti tietokoneen näytölle.

Ajatusten luku on tulkinnasta riippuen isoveljen äärimmäinen valvontakeino, tai sitten halvauspotilaiden kaipaama pelastus. Teknologiaa kehitetään eri puolilla maailmaa, ja esimerkiksi Japanissa pystyttiin viime vuoden puolella toisintamaan ruudulla henkilöiden näkemiä kirjaimia.

Yhdysvaltalaisen puolustusteollisuuden toimittajan Lockheed Martinin on kerrottu tutkivan teknologiaa, jolla aivoja voisi skannata etäältä. Toteutuessaan ihmisten mietteet saattaisivat paljastua heidän tietämättään esimerkiksi lentokentillä, lehti hahmottaa.

Lisää Aiheesta
UutinenFirmasta tulee isoveli (4.1.2010 08:19)
UutinenIntelin testisirulla 48 ydintä (3.12.2009 11:45)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Yhdysvaltalaisen puolustusteollisuuden toimittajan Lockheed Martinin on kerrottu tutkivan teknologiaa, jolla aivoja voisi skannata etäältä

Lähde??
 
Huono 3
Olen osannut lukea ajatuksia jo vuosia.
Kun näen baaritiskillä kauniin naisen, ja saan häneen katsekontaktin, niin tiedän täsmälleen mitä hän ajattelee.
Ajomies
Ajomies, ne naiset ajattelee, että mikä onnenton luuseri sinä olet.
noin
Huono 0
Selkiskö miksi UFO:ssa ei ole ikkunoita?
Joittenkin tuttu(hoitajien)
Huono 0
Selkiskö miksi UFO:ssa ei ole ikkunoita?

Ilmeisesti siksi, että ikkunoita on tosi vaikea pestä ulkoavaruudessa?
Kimmo The Spaceman
Huono 0
Ajomies, ne naiset ajattelee, että mikä onnenton luuseri sinä olet.

Mikä ihmeen onnenton? Ja onko onneton luuseri pahempi kuin pelkkä luuseri?
Kohta tietää minkä takana on nainen
Huono 0
Tuota, se että saadaan aivoista kaivettua tietoa mitä näköaisti havaitsee on aika kaukana ajatustenluvusta. Sitten kun voidaan aivoista piirtää kuva kun henkilö vain AJATTELEE sitä kuvaa eikä oikeasti näe sitä voidaan puhua ajatustenluvusta.
Symbiatch
Huono 1
Tätä tekniikkaa pitäisi hetimmiten soveltaa maamme kouluihin!!!!!!!!!!
asf3q2gwh4e
Huono 0
Tainnut uutisoinnissa sekoittua mitä tarkoittaa mind. Mind reading, josta tässä on kyse ei tarkoita ajatustenlukua vaan mielen.
ajatustenko??
Huono 0
Tämäkö henkilö? "Headquartered in Bethesda, MD, Lockheed Martin is a global security company that employs about 146,000 people worldwide and is principally engaged in the research, design, development, manufacture, integration and sustainment of advanced technology systems, products and services."
lockheedmartin.com
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949