Internet täyttää 40 vuotta
29.10.1969 puhelinkioskin kokoinen tietokone otti yhteyttä satojen kilometrien päässä sijaitsevaan toiseen tietokoneeseen. Merkkihetki oli tarkalleen ottaen perjantain puolella Suomen aikaa, ja tapahtumapaikkana oli Kalifornian yliopiston Los Angelesin kampus UCLA.
Yliopiston tietokone välitti sanoman San Franciscon lähistöllä sijaitsevan Stanford Research Instituten tietokoneeseen, joskin kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.
– Halusimme vain kirjautua toiseen tietokoneeseen nähdäksemme, pystyisikö yksi kone juttelemaan toiselle, yksi internetin isistä, UCLA-professori Leonard Kleinrock muistelee Los Angeles Timesille.
Heidän piti lähettää viesti LOG, jolloin koneen olisi pitänyt vastata, että IN. Mutta etäkone kaatui ennen viimeistä kirjainta. Se ei kuitenkaan Kleinrockia haitannut, sillä hän ei olisi voinut kuvitella parempaa ensimmäistä viestiä kuin LO (lo and behold, kas kummaa).
Tästä kehkeytyi vähitellen internetin edeltäjä Arpanet. Kleinrockin tiimi oli kokeillut tiedonsiirtoa kahden lähietäisyydellä olevan tietokoneen kanssa jo syyskuussa 1969.
Ensimmäinen roskaposti aiheutti
ensimmäisen palvelunestohyökkäyksen
Nyt 75-vuotias professori kertoo, että hän osasi odottaa internetin olevan aina päällä ja aina saatavissa oleva järjestelmä, joka kykenee kytkemään kenet tahansa mihin tahansa milloin vain. Mutta hän ei osannut ennustaa internetin sosiaalista puolta.
– Oletin, että tässä on kysymys tietokoneiden välisestä tai ihmisten ja tietokoneiden välisestä kommunikaatiosta, ei mekanismista yhteisöjen muodostumiseksi, kasvamiseksi ja vuorovaikuttamiseksi.
Leonard Kleinrock muistaa ensimmäisen roskapostin ilmaantuneen vuonna 1994. He yrittivät taistella takaisin ja vastasivat erään lakifirman mainosviesteihin, että "lopettakaa". Seurauksena Kleinrock kumppaneineen lähetti niin paljon vastauspostia, että firman palvelin kaatui vahingossa. Näin syntyi maailman ensimmäinen palvelunestohyökkäys.
































Kommentit (27)
"Näin syntyi maailman ensimmäinen palvelunestohyökkäys."
Tämäkin on täyttä sontaa. Kyseessä oli vahinko ja sattuma, eikä tahallinen teko. Hyökkäys on tahallinen teko.
Oikeasti Internet on noin reilut 30v vanha. Internet on oleellisesti sama kuin Internet Protocol.
Ja Baran taisi skrivata jotain dokuakin jo -64 aiheesta.
"The centralized network is obviously vulnerable as destruction of a single central node destroys communication between the end stations. In practice, a mixture of star and mesh components is used to form communications networks. For example, type (b) in Fig. 1 shows the hierarchical structure of a set of stars connected in the form of a larger star with an additional link forming a loop. Such a network is sometimes called a "decentralized" network, because complete reliance upon a single point is not always required. ", Baran.
Eli riippuu hiukan mistä haetaan internetin alkua, teoriasta vaiko ekasta yhteydestä niin saadaan aikas erilaisia ikiä.
P.S. http- prokollan lisäksi netistä löytyy nippu muitakin kivoja protokollia alkaen gopherista ja päätyen nykyisin tunnettuihin http:hen ja ftp:hen :)
Enhän minä asiasta tiedä mitään, vasta käyttänyt internettiä sellaiset 22 v :)
Oikeasti Internet on noin reilut 30v vanha. Internet on oleellisesti sama kuin Internet Protocol.
Tosiasiallisesti internetin voidaan sanoa syntyneen vasta kun se levisi yleisesti saataville World Wide Webin eli WWW:n myötä joka tuli 1990. Teknologian iällä ei ole merkitystä tässä asiassa, vaan verkon tosiasiallisella olemassaololla todellisena internetinä. Sitä aikaisempaa verkkoa ei voida pitää internetinä sellaisena kuin se nykyään mielletään, koska se ei ollut laajasti saatavilla ja oli lähinnä vain suurimpien oppilaitosten ja muiden vastaanvankaltaisten instanssien jne. käytössä, mutta sen käyttö oli aika rajallista WWW:n aikaan verrattuna.
Periaatteessa internet on siis vanhempi, mutta tosiasiallisesti se syntyi oikeastaan vasta 1990 WWW:n tulon myötä.
Ei kyllä. Se oli WWW, ei Internet. Nämä ovat täysin eri asioita.
Ei kyllä. Se oli WWW, ei Internet. Nämä ovat täysin eri asioita.
Nähtävästi et lukenut viestiä kunnolla, tai sitten et ymmärtänyt lukemaasi. Siis kyse oli siitä, että todellinen internet syntyi vasta WWW:n tulon myötä. Sitä ennen oli vain lähinnä alkeellinen "oppilaitosnet".
Vähän vaikea on pitää todellisena internetinä verkkoa joka oli vain pieni tiettyjen piirien "sisäinen" rajallinen ja hyvin kehittymätön verkko. Itse en pidä sitä minään internetinä, olkoon sitä sitten kutsuttu ihan miksi vain silloin.
Vasta kun WWW tuli lähti käyntiin maailmanlaajuisen verkon räjähdysmäinen yleistyminen ja kehittyminen. Minä lasken oikean internetin alkaneeksi silloin. Eli mielestäni vasta sen tapahtuman synnyttämää maailmanlaajuista verkkoa voidaan kutsua nimellä internet. Sitä ennen olemassa olleella verkolla, tai verkoilla, ei ole paljoakaan tekemistä nykyisen internetinä käsitettävän verkon kanssa. Ne olivat vain laitosten välisiä verkkoja joista internet sitten syntyi kun WWW tuli ja verkko tuli yleisesti saataville.