Muistio: Luvaton wlan-käyttö liian rikollista
Äskettäin valmistuneessa oikeusministeriön muistiossa (pdf) arvioidaan, onko tarkoituksenmukaista pitää rikoksena suojaamattoman langattoman lähiverkon eli wlanin käyttöä ilman omistajan lupaa. Tulkinnan mukaan nykytilanteessa on paljon ongelmia.
Kriminalisoinnin ongelmia ovat esimerkiksi siitä aiheutuvat kustannukset, alhainen kiinnijäämisriski, käytännön tilanteiden tulkintaongelmat ja tietokoneen hakeutuminen verkkoon automaattisesti.
Erityinen haittavaikutus on se, ettei käyttäjä voi aina ennalta tietää, onko omistaja tarkoittanut verkon avoimesti käytettäväksi vai ei.
– Tietokoneella, matkapuhelimella tai muulla laitteella verkkoyhteyttä muodostava ei aina saa tarjolla olevasta verkosta muuta tietoa kuin verkon nimen ja sen, onko verkko suojattu. Jos käyttäjä ei ole aivan varma, onko suojaamatonta verkkoa luvallista käyttää, ottaa hän riskin syyllistyä rikokseen. Tämä vaikeuttaa yleisten maksuttomien wlanien käyttöä, muistiossa arvioidaan.
Salasana
ratkaisee
Yhteyden omistaja kärsii luvattomasta käytöstä lähinnä tilapäisesti hidastuneena verkkoyhteytenä, jos ulkopuolinen käyttäjä rohmuaa kapasiteettia esimerkiksi elokuvia lataamalla, tai jos vieraita käyttäjiä on useita yhtä aikaa.
Wlanin luvattomaan käyttöön nähdään helppo ratkaisu: omistaja voi estää luvattoman käytön suojaamalla verkkonsa salasanalla. Jos verkon suojaus murretaan, silloin kysymys on lain mukaan jo tietomurrosta.
– Koska verkon suojaaminen on näin ollen tehokas ja vain hyvin vähäistä vaivaa aiheuttava keino, ei kriminalisointi vaikuta olevan välttämätön keino estää avoimen verkon käyttöä, muistiossa punnitaan.
Vanha
laki
Käräjäoikeudessa on annettu tuomio lievästä luvattomasta käytöstä henkilölle, joka oli käyttänyt suojaamatonta verkkoyhteyttä ilman omistajan lupaa.
Hovioikeus piti tuomion voimassa keväällä eikä siitä ole valitettu korkeimpaan oikeuteen. Muun muassa kansanedustajat Jyrki Kasvi (vihr) ja Paavo Arhinmäki (vas) ovat vaatineet lakiin muutosta tapauksen myötä.
Tuomio perustui rikoslain 28 luvun seitsemänteen pykälään. Mutta vuonna 1990 voimaan tulleet rikoslain 28 luvun luvatonta käyttöä koskevat rangaistussäännökset on laadittu aikana, jolloin kuluttajat eivät yleisesti käyttäneet internetiä eikä wlan-tyyppisiä langattomia verkkoyhteyksiä ollut olemassa.
Kolme
vaihtoehtoa
Muistion johtopäätös on, että "suojaamattoman wlanin käyttämistä ilman omistajan lupaa ei ole perusteltua pitää rikoslain 28 luvun 7-9 § nojalla rangaistavana ainakaan nykyisessä laajuudessa".
Muistiossa esitetään kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen tarkentaisi nykylakia suojellen verkkonsa suojaamattomana pitävää omistajaa, joka ei halua antaa verkkoaan vapaasti yleisesti käytettäväksi. Samalla vaihtoehto kuitenkin turvaisi mahdollisuutta tarjota yleisölle vapaasti käytettäviä wlaneja.
Toisessa vaihtoehdossa suojaamattoman wlanin luvaton käyttö olisi rankaisematon teko paitsi silloin, kun se on omiaan aiheuttamaan omistajalle merkittävää haittaa kuten tietoliikenteen selvää hidastumista.
Kolmannessa vaihtoehdossa esitetään, että suojaamattoman wlanin luvattoman käytön rangaistavuus poistettaisiin kokonaan.
Muistio on lähetetty lausunnolle viranomaisille, järjestöille ja asiantuntijoille, eikä oikeusministeriössä ole vielä päätetty lainmuutoksen tarpeellisuudesta.



































Kommentit (41)
Älä vain kerro teostolle, että kuuntelet. Voit joutua maksamaan teostomaksut :)
Salamattoman wlan-yhteyden tarjoaminen on yllytystä rikokseen :-)
voidaan vaikka tunkea nettiin hotspot - listoja vapaasti käytettävistä julkisista verkoista.
toisin on "lisbetit" jotka häkkeröivät verkkoja.
radio kuuntelussa olet todennäköisesti rikollinen ellei se ole avoin radio.
vastaavissa tapauksissa on ollut tilanteita että joku on lopettanut sen nyrkkipostilla.
Eräässä yhtiössä b-rapussa nainen kirkui kuin palosireeni kun kantamalle ilmaantui a-verkko.
se on aakkosissa ennen b:tä?
joten oma kuvioni varmasti vahvistaa heidän sekaista referenssikuviota.
Lakiin vain selkeesti, että avointa wlania voi tarjota jos haluaa (esim kahvilat ym).
Tuo on taas niin ympäri pyöreää, että jos laitetaa "jos ei hidastu selvästi". Se on silloin ihan sama onko sitä ollenkaa.
Porsaanreikiä taas täyteen koko homma.