Ammattilaisten AV-messuilla enemmän ihmeteltävää
7.-9.10. pidettävän AudioVisual 09:n fokus on sekä av-ammattilaisia että ostajia kansainvälisesti kiinnostavassa ohjelmassa. Näytteilleasettajien paljous on järjestäjille yllätys taloustilanteen vuoksi sekä verrattuna ulkomaisiin tapahtumiin ja edellisiin messuihin kaksi vuotta sitten.
Avita ry:n messujen tarjonta on siis monipuolistunut täksi vuodeksi, ja synergiaa odotetaan tutusta yhteistyöstä muiden samaan aikaan Helsingin Messukeskuksessa pidettävien tapahtumien kanssa. Samaan aikaan järjestetään FinnSec 09, Kiinteistö 09, Valo, Sähkö, Tele 09, Puhtauspalvelu 09, Väri & Pinta 09 ja ViherTek 09, joihin kaikkiin pääsee yhdellä rekisteröitymisellä.
Kävijöitä ei välttämättä tule entistä enemmän, sillä ennakkorekisteröinti on sujunut samaa tahtia viime kerran kanssa. Toiveissa on, että AudioVisual 09:ssä kävisi tänäkin vuonna kaikkiaan noin 11 000 henkeä. Koko tapahtumakokonaisuus veti kaksi vuotta sitten 29 000 kävijää.
Esimerkkinä näytteilleasettajista mainitaan yliopistojen ja korkeakoulujen videoviestinnän asiantuntijoiden yhteistyöverkosto Videofunet. Se esittelee videoviestinteknologian kasvavaa käyttöä tutkimuksessa ja opetuksessa. Aiheeseen liittyvät paneelikeskustelut toteutetaan hd-tasoista videoneuvotteluteknologiaa hyödyntäen.
































Kommentit (1)
PK-yrityksien on pakko lähteä mukaan messuille huonoina aikoina. Muuten lähtee huhu liikkeelle että yrityksellä menee huonosti tai se on konkurssissa ja asiakkaat kaikkovat kilpailijoille.