Nasan Mars-luotain temppuilee taas

NASA/JPL
Nasan Mars-luotain temppuilee taas
Marsin ympäri lentelevä Mars Reconnaissance Orbiter asettui jo neljännen kerran tänä vuonna vikasietotilaan käynnistettyään tietokoneensa spontaanisti uudelleen.
Tuomas Linnake
28.8.2009 10:13
Kommentit 9

Keskiviikon sattumuksen jäljiltä MRO on keskeyttänyt tiedeoperaationsa, mutta pystyy Nasan mukaan pitämään yhteyttä Maahan.

Viimeksi luotain asettui vikasietotilaan aiemmin elokuussa, mutta silloin MRO vaihtoi varatietokoneeseen, mitä ei ole tapahtunut muulloin.

Insinöörit olivat kolmen aikaisemman vikaantumisen jäljiltä ohjelmoineet aluksen tallentamaan teknisiä tietoja säännöllisesti haihtumattomaan muistiinsa. Näin tutkijoilla voi olla nyt entistä parempi näkymä siihen, mitä aluksessa oikein tapahtui ennen tietokoneen uudelleenkäynnistymistä.

Toiveena on, että MRO olisi taas normaalissa toiminnassa ensi viikolla.

Lisää Aiheesta
UutinenKaukoputken suoritinongelmat valkenevat (15.10.2009 10:14)
Uutinen1512 valokuvaa Marsista (4.9.2009 12:44)
UutinenIntia menetti Kuu-luotaimensa (31.8.2009 12:40)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Tuossa täytyy olla microsoftin käyttis, kun toimii juuri samalla tavalla kuin oma koneeni.
artzi
Huono 4
Marsin ympäri lentelevä Mars Reconnaissance Orbiter
Lentelevä? Marsin kaasukehässäkö se räpyttelee?
o/
Huono 0
Tuossa täytyy olla microsoftin käyttis, kun toimii juuri samalla tavalla kuin oma koneeni.

Eiköhän noissa Nasan härveleissä ole propietary real-time käyttikset.
Shamaani
Huono 6
Tuossa täytyy olla microsoftin käyttis, kun toimii juuri samalla tavalla kuin oma koneeni.

"asettui jo neljännen kerran tänä vuonna vikasietotilaan"

Eihän tuo tee edes kerta per kuukausi. Ei se Microsoftin käyttis voi olla :P
Cirakon
Huono 2
"asettui jo neljännen kerran tänä vuonna vikasietotilaan"

Eihän tuo tee edes kerta per kuukausi. Ei se Microsoftin käyttis voi olla :P

Taitaa olla osx :/
yhy
Huono 0
MRO:ssa on käyttiksenä VxWorks
tiedoksi vaan
Huono 2
Haluu kanssa haihtumattoman muistin - erityisesti kosteina iltoina :)
Huono 2
Haluu kanssa haihtumattoman muistin - erityisesti kosteina iltoina :)

Haluu mieluummin haihtuvan syyllisyydentunteen. Kukapa sitä haluaisi asiat vielä tarkemmin muistaa??
In memoriam
Huono 0
kai noissa vehkeissä on on-site takuut
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949