Elektroniikan taivutus osataan Oulussa

Elektroniikan taivutus osataan Oulussa
Perinteistä elektroniikkaa ei parane taivutella.
Oulun aikaisemmin tänä vuonna perustettuun PrintoCent-innovaatiokeskukseen on tehty yli kymmenen miljoonan euron laiteinvestoinnit tulostettavan elektroniikan tutkimustyötä varten.
Tuomas Linnake
14.8.2009 10:58
Kommentit 1

PrintoCent on yksi niistä innovaatiokeskuksista, joiden avulla aikaisemmin mobiiliteknologialla menestynyttä Oulua pyritään profiloimaan uudelleen.

Oulun yliopiston FiDiPro-professori Ghassan E. Jabbour Arizona State Universitystä korostaa, että Oulu on jo nyt maailman johtavaa seutua taipuisan ja painettavan elektroniikan saralla.

– Oulusta tulee ehdottomasti tulostetun elektroniikan keskus maailmanlaajuisesti. PrintoCentistä kehitetään keskittymä tulostettavalle elektroniikalle, fotoniikalle ja bioinformatiikalle, innovaatiokeskuksen opetustoimintaa johtava Jabbour linjaa.

– Ala tarjoaa valtavasti uusia mahdollisuuksia koko Suomelle uuden liiketoiminnan, työpaikkojen, koulutuksen sekä jokapäiväisten tuotteiden kautta.

Paita soittaa
musiikkia

Superohuiden kalvojen avulla syntyviä jokapäiväisiä tuotteita voisivat olla esimerkiksi kotien ikkunoihin tai tapetteihin sisällytetyt aurinkokennot tai urheilupaita, joka toimii myös mp3-soittimena ja sykemittarina.

Kymmenen miljoonan euron hankinnat pitävät sisällään muun muassa työkaluja, joiden avulla yliopistolla voidaan printata elektroniikkaa tutkimusta ja varhaisen vaiheen valmistusdemonstraatioita varten.

Jatkossa sekä suomalaisten että ulkomaisten yritysten on mahdollista hyödyntää Ouluun rakennettavaa infrastruktuuria tutkimustyössään.

Professori Ghassan E. Jabbour mainitsee potentiaalisina keskuksen asiakkaina esimerkiksi pakkausyhtiöt, jotka voisivat tutkia mahdollisuuksia pakettien seurantaan. Niitä voisi kiinnostaa esimerkiksi tietää, onko pakkauksia avattu kesken kuljetusten, tai ovatko ne vahingoittuneet matkalla.

Pieni sininen
laatikko

Jabbour on tuntenut Oulun jo vuodesta 1999. Ensimmäinen laite elektroniikan tulostamista varten oli vaatimaton, se oli pieni sininen laatikko, professori muistaa.

– Nyt jos vierailee VTT:llä tai yliopistolla, näkee kaikenlaisia laitteistoja, joita ei aikaisemmin ollut.

PrintoCent on VTT:n, Oulun yliopiston, Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulu Innovation Oy:n perustama.

Lisää Aiheesta
UutinenST innostui taipuisista akuista (8.5.2009 11:40)
UutinenHP:n näyttö taipuu eikä säry (11.12.2008 12:48)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Kylä Oulussa osataan, totesi oled-professorikin eilen.

Kaleva: "Elämme sikäli mielenkiintoisessa tilanteessa, että teknologiamme on nykyisiä näyttöteknologioita parempi. Sen myöntävät lcd-valmistajatkin, jotka kehittävät myös oled-televisioita ja -näyttöjä. Dynaaminen mustan ja valkoisen kontrasti, korkeat resoluutiot ja niin edelleen ovat oled-teknologian etuja, mutta lcd on niin vakiintunut teknologia markkinoilla, että on vaikea murtaa sen ylivoimaa", Tang sanoo.
ZuneHD on oled
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949