Mahtavan hiukkaskiihdyttimen magneetit vapisevat
Euroopan LHC eli suuri hadronitörmäytin ei näillä näkymin käynnisty uudelleen kuin vasta ensi talvena. Ongelmia on lehden mukaan kahdenlaisia.
Sveitsin ja Ranskan rajalla sijaitseva LHC vikaantui viime syksynä pian käynnistyksen jälkeen heliumvuodon vuoksi. Syynä oli huono liitos magneettien välillä, ja tutkinnan tuloksena jopa viisituhatta tällaista liitosta joudutaan tekemään uudelleen.
Samaan aikaan on ihmetelty magneettien huonoa suorituskykyä. Testatuilla sektoreilla 49 magneettia oli menettänyt kykynsä toimia yli seitsemän biljoonan teraelektronivoltin energialla.
Ei ole tiedossa, kuinka monta magneettia koko 27 kilometrin rinkulassa pitää totuttaa uudelleen korkeisiin energioihin. Mutta ongelmat voivat johtua siitä, että magneetit lojuivat vuoden ulkona ennen asennusta.
Vajaateho ei olisi
maailmanloppu tutkijoille
Yli kuusi miljardia euroa maksanut kiihdytin on vikoineen ja viivästyksineen saanut jotkut tutkijat ainakin tilapäisesti turvautumaan Yhdysvaltain Fermilabin Tevatron-kiihdyttimeen. LHC saattaa toimia vajaateholla vuosia tai sitten koko ikänsä, mikä haittaisi esimerkiksi niin kutsutun Higgsin bosonin löytämistä.
Fyysikot molemmin puolin Atlanttia silti luottavat, että LHC kykenee lopulta synnyttämään läpimurtavaa tiedettä, vaikka sitten odotettua alhaisemmalla energialla.
Mikäli kiihdytin ei koskaan pääse täyteen voimaansa, on se hyvä uutinen niille, jotka ovat pelänneet LHC:n synnyttävän maailman ja mahdollisesti koko maailmankaikkeuden nielaisevan mustan aukon.
































Kommentit (33)
Täytyy muistuttaa että tämän vaaran häviämisestä huolimatta voi taivas vielä pudota. Tämänhän tiesivät jo gallialaiset aikoinaan.
Miksi sitä ei saisi korjata?
Tämähän ei sinänsä kuulosta kovin pahalta, kun protonit on tarkoitus kiihdyttää vain 7 teraelektronivolttiin (eli 7 biljoonaan elektronivolttiin). Noh, eihän sitä virhettä tullut kuin 12 kertaluokkaa...
Joo täähän on taas suoraan vertailu kelpoinen..
Tuota ei ole alipalkalla räpeltäneet kuin korkeintaan ne jotka on betonia valannu ja loput on tehneet ne jotka jotain fysiikasta ja koko mööpelin periaatteesta tietävät.