Mobiili-tv:lle kouluarvosanaksi 8-

Digitan MobiiliTV:n käyttäjäkyselyyn internetissä kertyi vastauksia kaikkiaan yli 1800. Vastaajista kymmenen prosenttia käyttää mobiili-tv:tä, ja vastaajista 84 prosenttia on miehiä. Kuluttajat antoivat dvb-h-pohjaisille mobiilitelevisiopalveluille arvosanaksi kouluarvosana-asteikolla 8-.
Arvosana putosi hitusen Digitan kesäkuussa kertomista väliaikatiedoista, sillä silloin jo vastanneet antoivat arvosanaksi 8.
Tällä hetkellä kännyköiden maksuttomia tv-sisältöjä tarjoaa lähinnä Yle TV1:n ja TV2:n kotimaisten ohjelmistojen voimin. Lähetyksiä voi katsoa muutamalla matkapuhelimella pääkaupunkiseudulla sekä Tampereen, Turun, Salon ja Oulun alueella.
Mobiili-tv:tä on hidastanut etenkin kiistely tekijänoikeuksista. Kyselyyn vastanneet kuluttajat odottavat silti Digitan mukaan innokkaasti mobiili-tv-palvelujen laajentumista ja ovat valmiita maksamaan palveluista jatkossa keskimäärin noin viisi euroa kuukaudessa.
Selvitys
venähti
Digitan kysely tukee liikenne- ja viestintäministeriön asettaman työryhmän selvitystä, jossa arvioidaan mobiilitelevision kehitysmahdollisuuksia. Työryhmän on nyt määrä saada työnsä valmiiksi elokuun loppuun mennessä. Alun perin takarajaksi ilmoitettiin heinäkuun loppu.
Niistä vastaajista, jotka eivät vielä omista sopivaa päätelaitetta, 71 prosenttia on kiinnostunut mobiili-tv-palveluista. Edelleen näistä 37 % on valmis hankkimaan tätä varten uuden kännykän.
Digita vastaa mobiilitelevision maanpäällisestä lähetysverkosta ja verkon kanavien hallinnoinnista.
































Kommentit (19)
puhelimiin joiden omistajia kohtaan ei mainostajat ainakaan tunne kiinnostusta.
puhelimiin joiden omistajia kohtaan ei mainostajat ainakaan tunne kiinnostusta.
DVB-H floppasi jo kerran. Eiköhän se tälläkin kierroksella koe saman kohtalon. Eihän sitä löydy edes "paremmista" puhelimista.
DVB-T jäänee muinaismuistoksi 2016 jälkeen. H on sit' jo nyt. Kaikki resurssit vain laajakaistoihin, niin kuidussa, kuin ilmasakin.
Vaan miten ja mistä? siis muualta ku Facebookista, tms
Yle, maikkari...?