Hubblen laitevika oikeni osittain

Nasa
Hubblen laitevika oikeni osittain
Hubble on 19-vuotias.
Avaruuden kaukoputkivanhus Hubble toimii taas lähes täydellä höyryllä. Vikaantunut spektrografi saatiin toimimaan puolittain.
Tuomas Linnake
24.7.2009 11:33
Kommentit 5

Hubblen "tiikeriryhmä" onnistui etänä käynnistämään 19-vuotiaan teleskoopin Space Telescope Imaging Spectrographin ja nimenomaan sen ccd-tunnistimen (charge-coupled device).

STIS-laitteen mama-tunnistimet (multi-anode micro-channel plate array) jätettiin vielä toistaiseksi pimeiksi, kunnes ryhmä on ehtinyt selvittää, miksi kaukaisia galakseja valokuvaava tiedelaite ylipäätään lakkasi toimimasta 6. heinäkuuta.

Kepler siirsi
50 gigabittiä

Nasa kertoi kuulumisia myös upouudesta Kepler-avaruuskaukoputkesta, joka on asettunut vikasietotilaan pariinkin otteeseen viivästyttäen tieteentekoa – eli uusien Maan kaltaisten planeettojen metsästystä – jonkin verran.

Uusia vikasietotiloja ei ole ilmennyt sitten 2. heinäkuuta. Kepler lähetti edellisen datapakettinsa tiedemiehille kesäkuussa käsittäen kaikkiaan 145 000 tähteä, joita putki oli tarkkaillut yli 30 päivää. Tietoa siirtyi yli 50 gigabittiä.

Lisää Aiheesta
UutinenKorjattu Hubble oikuttelee (17.7.2009 15:31)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Onkohan tämä vikasietotila sama kuin Windowsin :-) Eivät kai sentään ole rakentaneet noita vinkkarin varaan?
Mini mie
Huono 4
No oiskai se jo tippunu kiertoradalta jos se winkkarilla pyöris
Aikamoista luottamusta Microsoftin tuotteisiin ihmisillä, jos ensimmäisenä 19 vuotta käytössä olleesta Hubblesta tulee mieleen Windows.

Täytyy muuten muistuttaa, että tuohon aikaan windows oli pelkkä käyttöliittymä ja toimi DOS:in päällä.
7777777
Huono 1
Aikamoista luottamusta Microsoftin tuotteisiin ihmisillä, jos ensimmäisenä 19 vuotta käytössä olleesta Hubblesta tulee mieleen Windows.

Täytyy muuten muistuttaa, että tuohon aikaan windows oli pelkkä käyttöliittymä ja toimi DOS:in päällä.

Kai niihinkin voi päivityksiä ajaa. Vai onko siellä tikkitiistai joka 20 vuosi? :D
Huono 0
VRTX/OS pyörittää hubblea

http://en.wikipedia.org/wiki/Versatile_Real-Time_Executive

Raudasta sen verran että aloitti DF-224 suorittimilla, päivitettiin intelin 386:siin ja tänä päivänä se rullaa mahtavilla intelin 486 sarjan suorittimilla.

Ultima 5 kyllä pyörii, äänikortista ei tietoa mutta musiikit pitää olla. :)
Toraakkeli
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949