Avaruusteleskooppi Kepler yskäisi ensimmäisen kerran

Nasa/JPL
Avaruusteleskooppi Kepler yskäisi ensimmäisen kerran
Keplerin prosessori temppuili, minkä vuoksi upouusi teleskooppi joutui hetkeksi vikasietotilaan.
Tuomas Linnake
22.6.2009 13:51
Kommentit 2

Nasan viimeisimmän tilannekatsauksen mukaan kaikki on tällä hetkellä mallillaan, mutta viikko sitten Keplerin eräässä prosessorissa tapahtui virhe, joka sulki avaruuskaukoputken fotometrin ja sai koko aluksen asettautumaan vikasietotilaan varmuuden vuoksi.

Tiededataa ei menetetty, eivätkä Keplerin osajärjestelmät vaarantuneet. Insinöörit saivat suoritettua kaukoputken ensimmäisen tiededatan lähetyksen takaisin Maahan sekä myöskin ensimmäisen niistä neljännesvuosittain tehtävistä pyörähdyksistä, joilla aurinkopaneelit pidetään parhaimmassa asennossa.

Maaliskuussa laukaistun Keplerin tehtävänä on etsiä avaruudesta muita Maan kaltaisia planeettoja. Tiedemiesten nyt käsiinsä saama aineisto on kerätty tarkkailemalla yhtä aikaa 145 000 eri tähteä Joutsenen tähdistön lähistöllä.

Tehtävässä on varauduttu kahteentoista vikasietopäivään vuosittain, ja kyseinen episodi kulutti noin puolitoista päivää sellaista aikaa, joka olisi muuten käytetty tiededatan keräämiseen.

Lisää Aiheesta
UutinenKepler-teleskooppi tilttasi taas (27.11.2009 18:27)
UutinenUuden Maan etsintä alkoi avaruudessa (14.5.2009 14:14)
UutinenKepler otti ensimmäiset kuvat (17.4.2009 09:06)
UutinenKepler viskasi silmälappunsa (8.4.2009 17:04)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
'Jos olisi ollut Applen tuote, olisi pitänyt käyttää välillä huollossa.'

'Keplerin prosessori temppuili, minkä vuoksi upouusi teleskooppi joutui hetkeksi vikasietotilaan.'

..hmm..
Apple? MS?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949