Microsoft ja Sony poimivat Nintendon hylkäämän teknologian
Sekä Sony että Microsoft paljastivat tällä viikolla uudet tavat ohjata pelejä konsoleillaan. Kummatkin ratkaisut nojaavat kameraan liikkeentunnistamiseksi, kun taas Nintendon Wii on luottanut kiihtyvyysanturiin.
Iwatan mukaan kiihtyvyysanturit tuottivat yhtiön testeissä parempia tuloksia kuin kamerapohjaiset ratkaisut.
Laskentatehossa ja siten graafisissa ominaisuuksissa Wii on selvästi kilpailijoitaan Xbox 360:aa ja PlayStation 3:a jäljessä. Mutta Nintendon konsolin koukkuna on ollut poikkeava ohjaustapa, joka osallistaa pelaajia eri tavalla. Wii on myynyt kolmikosta selvästi parhaiten.
On epäselvää, vaikuttiko Wiin alempi prosessointivoima ohjaimen teknologiavalintaan. Sony on sanonut kamerapohjaisen liikkeentunnistuksen toimivan ilman viivettä PS3:n tehoilla.
– Emme tiedä, olisiko meidän pitänyt ottaa sama suunta, ennen kuin kilpailijat kertovat julkaisuajat, hinnat ja ohjelmistot, joiden kanssa ohjaimet tulevat, Iwata sanoi Financial Timesin haastattelussa.
Nintendo on tuomassa Wiin ohjaimeen päivityksen, joka pystyy erottelemaan entistä hienovaraisempia liikkeitä, kuten ranteen kääntämisen.

































Kommentit (17)
"Nintendo on myös huomannut testeissään kameraohjauksen epätarkkuuden ja tuotantohinnan suuruuden."
Taitaa se Nintendo siltikin vetää sen pidemmän korren, vaikka Sony ja MS yrittävät saada tusina-konsoleistaan yhtä myyviä. Yrittiväthän ne jo laskea hintaa vähentämällä ominaisuuksia ja vain MS pääsi alemmas kuin Nintendo. Nin tendo on todistetusti kaikkein eniten myynyt aina.
Nintendon esittelemä anturipalikka eli gyroskooppiteknologia ei ole edes ollut kaupallisilla markkinoilla kauaa. Viime vuonna se tuli vasta tarjolle hinnalla joka on edullinen kehittäjille ja sen takia.
Wiimotessa on pieni viive, odotan innolla kuinka tuo palikka sen korjaa. Toivottavasti tuolle tulee tuki myös Wiin päävalikkoon.
Ei siinä peliojhjaimet ja muut vaikuta.
Wii on edelleen pelkkä pelikonsoli, X360 vähän vähemmän pelkkä pelikonsoli ja PS3 ei yhtään pelkkä pelikonsoli
Toisaalta kamerat antavat koneelle mahdollisuuden tarkkailla käyttäjän tunteita ja pelit voivat sitten mukautua niihin. Nintendon laite taas ei kykene tähän, koska siinä ei ole kameraa. Kaikista paras ohjaustapa olisi yhdistää Wiin tekniikka ja stereo web-kamera.
Mielestäni Wii ei pystyisi juurikaan prosessoimaan web-kameran tietoja 3d-malleiksi ja siirtämään niitä pelimaailmaan, jos se kykenisi niin pelit eivät toimisi kovinkaan jouhevasti tai niiden kuva olisi suttuista. PS2:n eyetoy viritykset ovat hyvä osoitus siitä että kameran käyttämiseen tarvitaan paljon enemmän tehoa kuin PS2:sta saadaan koskaan irti, koska sen kamera näkee ihmisen 2d-hahmona, eikä se osaa seurata missä pelaaja on. Tästä seuraa ongelmia kun pelaaja liikkuu vähän sivuun kamerasta.
Jaa... Ja mihinköhän tuo mutu taas perustuu? Itse ostin wiin vain ja ainoastaan sen uuden ohjaustavan vuoksi. Olen siitä nauttinut ja niin ovat muksutkin. Hyvä ostos eikä tullut edes kalliiksi.
"Sonyn ja MS:n tekniikat ovat siinä mielessä hankalia, että ne vaativat huoneessa oikeanlaisen valaistuksen, että ne toimivat kunnolla."
Microsoftin tuotteessa tuo ongelma on jo ratkaistu: kamera rekisteröi infrapunavaloa ja laite sisältää infrapunavalaisimen. Liiketunnistus toimii siis täysin pimeässäkin, eikä pelaajan tarvitse tinkiä esimerkiksi näyttölaitteen kontrastista saadakseen ohjauksen toimimaan, kuten Sonyn ratkaisussa on asian laita.
Varmaan siihen faktaan ettei kukaan osta Wiille pelejä, tämä on fakta lukuisista tilastoista. Nintendo varmaan luopui tosta tekniikasta kun ei katteet olisi ollut tarpeeksi.