"Suuri silmä" syventyy avaruuden arvoituksiin

ESO
Avaruudessa olevilla teleskoopeilla on etunsa, sillä niitä ei Maan ilmakehä häiritse. Mutta ei se ole suurikaan ongelma myöskään uudelle jättiläiskaukoputkelle, joka on vireillä Euroopassa.
Tuomas Linnake
29.4.2009 23:04
Kommentit 0

Euroopan eteläinen observatorio ESO, jossa Suomi on yksi jäsen, suunnittelee parhaillaan uuden sukupolven jättiläiskaukoputkea, E-ELT:tä (Extremely Large Telescope). Tavoitteena on saada kaukoputki käyttöön vuoden 2018 tienoilla.

Suomen Akatemian mukaan tutkijat uskovat, että uusia ja arvaamattomia kysymyksiä nousee esiin E-ELT:llä tehtyjen havaintojen seurauksena. Kaukoputki saattaa jonakin päivänä mullistaa käsitystämme maailmankaikkeudesta yhtä perusteellisesti kuin Galileon kaukoputki aikoinaan.

Uusilla havaintolaitteilla tutkijat voivat saada tietoa muun muassa maailmankaikkeuden ensimmäisten satojen miljoonien vuosien aikana vallinneesta niin sanotusta pimeästä aikakaudesta.

Toisaalta putki jatkaa siitä, mihin avaruusteleskooppi Kepler aikanaan lopettaa. E-ELT:llä halutaan nimittäin tehdä havaintoja muita tähtiä kiertävistä maankaltaisista planeetoista vyöhykkeillä, joissa elämä olisi mahdollista.

– E-ELT edustaa uutta tasoa havainnointitutkimuksessa. Teleskoopin kapasiteetti avaa uusia tutkimusalueita, ESOn tiedejohtaja Bruno Leibundgut sanoi keskiviikkona Suomen Akatemiassa järjestetyssä tilaisuudessa.

42 metrin
läpimitta

Kaukoputken läpimitaksi on kaavailtu 42 metriä. Siitä tulee maailman suurin optinen/lähi-infrapunateleskooppi, "suurin taivasta tarkkaileva silmä".
 
Teleskoopin silmä tulee olemaan halkaisijaltaan melkein puolet jalkapallokentän pituudesta ja se pystyy keräämään viisitoista kertaa enemmän valoa kuin suurimmat nykyisistä optisista teleskoopeista. Viisipeilinen muotoilu sisältää uutta mukautuvaa optiikkaa, joka korjaa turbulenttia ilmakehää.

E-ELT-kaukoputki on saanut eurooppalaisen tiedeyhteisön laajan tuen. Päätös toteuttamisesta tehtäneen vuonna 2010.

Lisää Aiheesta
UutinenUuden Maan etsintä alkoi avaruudessa (14.5.2009 14:14)
UutinenKepler otti ensimmäiset kuvat (17.4.2009 09:06)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949