Sunin Java-guru haluaa kotona välttää telealan mokat

Perttu Pitkänen
Sunin Java-guru haluaa kotona välttää telealan mokat
Terrence Barrin mukaan televisio ja nettiin liitetty kodinelektroniikka tuo uusia mahdollisuuksia sovelluskehittäjille.
Sunin Java-asiantuntija Terrence Barr toivoo, että kodin viihde-elektroniikassa vältetään mobiilialan virheet. Internetiin yhdistetyille laitteille voisi tehdä paljon erilaisia palveluja, mutta järjestelmien kirjo hidastaa kehitystä.
Perttu Pitkänen
23.4.2009 16:40
Kommentit 9

– Jos olisimme tarkoituksella yrittäneet suunnitella mobiilialalle tilanteen, joka on kehittäjien kannalta mahdollisimman hankala, olisimme todennäköisesti päätyneet tähän, toteaa Terrence Barr, Sun Microsystemsin johtava mobiili- ja sulautettujen Java -ratkaisujen -asiantuntija.

Ongelmia aiheuttaa Barrin mielestä esimerkiksi erilaisten laitteiden, käyttöjärjestelmien ja -alustojen kirjo. Symbianin, Windowsin ja iPhonen lisäksi Googlen Android eri valmistajien omilla lisäyksillä höystettynä vaikeuttaa sovelluskehittäjien osaa.

Lisäksi operaattorit rajoittavat verkkonsa käyttöä. Sovelluskehittäjän on puhuttava eri tahojen kanssa ja hallittava eri tekniikat. Sovelluskehittäjät ovat yleensä pieniä, 5–20 työntekijän yrityksiä.

– Heille tilanne on vaikea, sillä heillä ei ole syviä taskuja eikä suhteita, Barr toteaa.

Barrin mielestä sovelluskehittäjien ongelmat ovat haitanneet koko telealaa.

– Jos sisällön luominen laitteisiin on helppoa, sitä on enemmän, ja samoin myös liikevaihtoa kaikille yrityksille. Mobiilisovellusten kehittäjille pitäisi saada yhdenmukainen laiteympäristö, ja sitä kautta laajemmat markkinat.

Nyt hän pelkää saman sotkun toistuvan myös kodin viihdelaitteissa, joissa järjestelmien ja ratkaisujen kilpailu on vasta alussa. Myös nettiin kytkettyihin kodin viihde-elektroniikan laitteisiin voitaisiin tehdä monenlaisia sovelluksia ja palveluja.

– Sama taistelu käydään siellä jälleen uudestaan, Barr sanoo.

– Luulen kuitenkin, että valmistajat ovat tajunneet, että on hyvä sopia joistain asioista etukäteen.

Javalla on jo jalka olohuoneen oven välissä, sillä Blu-ray-soittimissa on jo Java-tekniikkaa multimediasovelluksia varten. Barrin mukaan olisi luontevaa, että sitä käytettäisiin esimerkiksi myös televisioissa ja digibokseissa. Brasiliassa Javaa ollaan kirjaamassa digiboksien viralliseen standardiin.

Kilpailevia ratkaisuja kuitenkin on luvassa. Esimerkiksi maanantaina Adobe esitteli oman Flash Platform -ratkaisunsa, jolla on tarkoitus välittää hd-videoita ja multimediasovelluksia. Adoben takana ovat muiden muassa Intel ja Disney, ja tekniikkaa tukevia laitteita luvataan ensi syksyksi.

Myös Microsoft on aiemmin julkistanut netin ja television yhdistäviä laitteita, sekä Silverlight-teknologian nettivideoiden ja sovellusten tekoon.

Uusilla työkaluilla helpotusta
Java-koodaukseen

Barrin mielestä tietotekniikan meta-trendi on samojen palvelujen laajeneminen eri päätelaitteisiin ja -alustoille.

– Mielestäni olemme vaiheessa, jossa yhdistämme useita palveluja yhteen räätälöidyllä tavalla. Esimerkiksi Facebookissa on useita sovelluksia, jotka toimivat netissä ja matkapuhelimessa, useilla alustoilla. Sama sisältö ja käyttökokemus halutaan kännykkään, tietokoneeseen ja kotona myös televisioon.

Barr puolustaa paitsi sovelluskehittäjiä, myös luonnollisesti Javaa.

– Vain Javaa voi käyttää samalla tavalla kaikissa palveluissa. Javaa on 90 prosentissa tietokoneista, ja se on käytännössä alan standardi. Se on mukana viihdejärjestelmissä ja lähes kolmessa miljardissa matkapuhelimessa. Barrin mukaan Javan puuttuminen iPhonesta ja Android-käyttöjärjestelmästä johtuu kaupallisista, mutta ei teknisistä syistä.

Java-sovelluksen siirtäminen eri laitteille onnistuu sovelluskehittäjälle parhaimmillaan jopa napin painalluksella, Barr kehaisee. Javaa on kuitenkin pidetty sovelluskehittäjille suhteellisen vaikeana oppia ja käyttää.

– Adoben Flash todella näytti alalle, että on tilausta helpolle tavalle toteuttaa graafisia, multimediaa sisältäviä palveluita.

Barr tunnustaa, että tällainen on Javasta puuttunut. Viime vuoden lopulla julkaistun JavaFX-ratkaisun on kuitenkin tarkoitus helpottaa sovellusten tekoa. Barrin mukaan JavaFX-sovelluksien toteuttaminen onnistuu nyt myös muilta kuin ohjelmoijilta ja insinööreiltä.

Kesäkuussa järjestettävässä Java One -seminaarissa aiotaan myös JavaFX:lle julkistaa Adoben ja Microsoftin Silverlight-kehitystyökaluja muistuttava ratkaisu, joka helpottaa sovellusten tekoa. Sovellusten teko onnistuu osittain raahaamalla ja pudottamalla toimintoja interaktiivisessa ja graafisessa käyttöliittymässä.

Oracle-kauppa
ei yllättänyt

Alkuviikosta tiedotettu Oraclen ja Sun Microsystemsin yrityskauppa ei Barria hämmästyttänyt.

– Julkisuudessa asiaa oli jo pohdittu, ja Oracle ja Sun ovat tehneet pitkään yhteistyötä, Barr sanoo.

– Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu. Seuraavan parin kuukauden aikana asiat varmasti selviävät. Paljon riippuu siitä, haluaako Oracle lujittaa tarjontaansa yrityksille, vai laajentaa uusille alueille.

Barrin mielestä Sun sopii joka tapauksessa paremmin yhteen Oraclen kuin esimerkiksi IBM:n kanssa, joka lopetti neuvottelut pari viikkoa ennen Oraclen kaupan julkistusta.

Lisää Aiheesta
UutinenSun avasi Java-kaupan (3.6.2009 12:03)
UutinenSun keitti turvallisemman Javan (26.3.2009 17:04)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Niin. Mä haluaisin että Javaksi kutsuttu virhe voitaisiin välttää ihan kaikkialla. Jokainen paikka jossa se on tunkenut mun näkyville on ollut hermostuttava. Alkaen blue-ray-soittimestani joka käynnistyy minuutin tai kaksi. Sitten pyörittää levyjä jos haluaa. Ja jatkuen sammon verkkopankkiin.

Viekää se jaava saunan taakse ja nappi otsaan.
haisee pahalle
Pitäähän kehittäjän koittaa Javalle joku kolo keksiä kun ei ole muualla enää mitää käyttöä.

5v päästä Javaa käytetään ainoastaan pölynimureissa.
Vähän realismia peliin, pojat. Java on niin suosittu, ettei se 5 vuodessa mihinkään katoa. Ja hyvä näin, muuten meillä olisi vain jotain Windows-only ohjelmamöhkäleitä.
make
Javan huono puoli on se, että sitä pitää osata ennenkuin sillä alkaa oikesti tehdä töitä!
jdk 1.1.4 alkaen
5v päästä Javaa käytetään ainoastaan pölynimureissa.
Mitä vikaa on pölynimurien ohjelmoinnissa?
engineer
Vähän realismia peliin, pojat. Java on niin suosittu, ettei se 5 vuodessa mihinkään katoa. Ja hyvä näin, muuten meillä olisi vain jotain Windows-only ohjelmamöhkäleitä.

Niinhän meillä nytkin on, kiitos Javan "alustariippumattomuuden". Lisäksi moni softa toimii vain Sunin Javalla. Vähän sama kuin että maailmassa olisi vain yksi C-kääntäjä.
The Hate of Java Bloat B*llshit
Pisteyttäjä taas paljastaa olevansa Java-ohjelmoija :)
Niinhän meillä nytkin on, kiitos Javan "alustariippumattomuuden". Lisäksi moni softa toimii vain Sunin Javalla.

Alustariippumattomampi se silti on, kuin joku .NET- ja Visual Studio-moska.
Vaikkei täydellinen
Niinhän meillä nytkin on, kiitos Javan "alustariippumattomuuden". Lisäksi moni softa toimii vain Sunin Javalla.

Alustariippumattomampi se silti on, kuin joku .NET- ja Visual Studio-moska.

Olisit jättänyt mainitsematta...nyt täytyy taas siivota näppis oksennuksesta :(
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949