Ketteriä kehittäjiä houkutellaan Turkuun

Turun yliopisto ja it-alan opiskelijat järjestävät maaliskuussa Turussa päivän mittaisen ketteriin ohjelmistokehitysmenetelmiin paneutuvan konferenssin.
Jarmo Lahti
6.2.2009 14:46
Kommentit 5

Turku Agile Day on ensisijaisesti eteläisen Suomen it-ammattilaisille ja Turun alueen yliopisto-opiskelijoille suunnattu päivän mittainen konferenssi. Se järjestetään Turussa 19. maaliskuuta.

Teemana on tarjota yleistietoa ketterän ohjelmistokehityksen konseptista sekä keskittyä erityisesti muutokseen niin sanotusta vesiputousmallista ketterään ohjelmistokehitykseen.

Konferenssin puhujista Petri Taavila Nokiasta kertoo kokemuksia projektien muuntamisesta ketteriksi. Puhujalistalla ovat edustettuina myös sellaiset yritykset kuin Digia, Tieturi ja ruotsalainen Agical Sweden.

Keynote-puhujista VTT:n Pekka Abrahamsson on viime syksystä lähtien johtanut IEEE-järjestössä kansainvälistä ketterien menetelmien standardointikomiteaa. Tiedon Erkki Pöyhönen puolestaan kysyy, pitäisikö ja voitaisiinko kaikki testaus tehdä ketterästi; Pöyhönen valittiin viime vuonna Vuoden testaajaksi.

Ketterien menetelmien suomalaisen yhteisön Agile Finlandin postituslistalla on tällä hetkellä noin 250 sähköpostiosoitetta.

Lisää Aiheesta
UutinenSpice tulee Suomeen kesäkuussa (8.1.2009 15:31)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 3
Vai että ketterää kehitystä... Voisin lyödä sitä joka tuon kehitti. Järki tuossa menee kettja varsin erästi.
Agilehater
Huono 2
^ kuten edellisestä kommentistani jo näkyykin :D
Agilehater
Huono 2
Amerikan hapatusta. Kaikista pitää tulla ketteriä. Kaikista pitää tulla tiimipelaajia. Kaikkien on tehtävä kaikkensa jotta asiakas saa tunkkinsa. Kvartaalitalous se on joka koodaria liikuttaa. Nukutaan sitten eläkkeellä.
scum-master
Huono 2
Ketterä kehitys on koodinimi sille että käytetään tervettä järkeä.

Sen sijaan että borgimaisesti lyödään lukkoon etukäteen kaikki, niin hahmotellaan tärkeät asiat ja loput sitten ratkaistaan sitä myöten kun aletaan keskittyä yksityiskohtiin eli tekemään.

Koko käsite tarvitaan, jotta iso joukko kaavoihin kangistuneita insinöörejä ja akateemikkoja, tajuaisi edes jotenkin mikä on käytännöllistä projekti työskentelyä. Ja saataisiin ne oppimaan pois huonoilta tavoilta.
Kade
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949