Jaikun kehitystä avataan palvelun käyttäjille

Seppo Samuli / Lehtikuva
Jaikun kehitystä avataan palvelun käyttäjille
Engeström sanoo olevansa innostunut Googlen suunnitelmista mobiilipuolen kontekstitietojen suhteen.
Palvelun perustaja myöntää, ettei mikrobloggausalustan siirtyminen Googlen järjestelmiin ole sujunut odotettuun tahtiin.
Aleksi Moisio
17.12.2008 16:17
Kommentit 0

Mikrobloggausalusta Jaikun perustajiin kuuluvan Jyri Engeströmin mukaan palvelun omistava hakukoneyhtiö Google suunnittelee Jaiku-kehityksen avaamista käyttäjille.

– Google ei ole palkkaamassa lisää väkeä Jaiku.comiin. Mutta rakastamme tuotetta ja suunnittelemme sen kehityksen avaamista enemmän käyttäjäyhteisölle tulevaisuudessa, Engeström kirjoittaa blogissaan.

Blogimerkinnässään Engeström ei avaa sitä, mitä suunnitelmat tarkoittavat käytännössä, mutta lupailee niiden paljastuvan pian.

Jaikun kehitystyön on uumoiltu loppuvan Googlen syövereissä jo tammikuusta lähtien.

– Tämä on askel suuntaan, johon me kaikki haluamme kulkea: pois siilojen tyranniasta kohti vapaasti toistensa kanssa yhteensopivia sosiaalisia verkostoja.

Kulunutta vuotta ruotivassa blogimerkinnässään Engeström reagoi myös Jaikun käyttäjäyhteisön huoliin ja uutisiin käyttäjien siirtymisestä kilpaileviin palveluihin, kuten Twitteriin.

Uutissivusto ArticStartup uutisoi maanantaina Jaikun suomalaisten käyttäjien pakenevan sankoin joukoin Twitteriin. Jaikun käyttäjien keskusteluissa uutinen kuitenkin tyrmättiin.

Lisää Aiheesta
UutinenTwitter varoittaa urkinnasta (5.1.2009 10:01)
UutinenJaikusta tuli Googlen sivuprojekti (24.4.2008 12:03)
UutinenJaikulaiset lähtevät Lontooseen (10.10.2007 17:15)
UutinenGoogle ostaa suomalaisen Jaikun (10.10.2007 08:15)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949