Keksijä kyhää anime-naiselta näyttävää robottia

Ruutukaappaus
Keksijä kyhää anime-naiselta näyttävää robottia
Aiko-robotti tunnistaa kasvot, osaa puhua 13 000 lausetta ja reagoi kosketukseen.
Aleksi Moisio
11.12.2008 16:19
Kommentit 13

– Aiko ei tarvitse vapaapäiviä, ruokaa tai lepoa ja työskentelee lähes 24 tuntia päivässä. Hän on täydellinen nainen.

Tätä mieltä on ainakin Aikon luoja, kanadalainen keksijä Le Trung. Hänen unelmanaan on rakentaa robottinainen, brittilehti The Sun kertoo.

Alun perin Trung suunnitteli rakentavansa robotin ikäihmisten hoitoon.

Suunnitelma meni kuitenkin hieman uusiksi, kun Trung innostui "parikymppisen" robottinaisen rakentamisesta.

Lapsesta asti robottien kanssa leikkineen Trungin suunnitelma tuo nyt monen mieleen lähinnä kirjailija Ira Levinin Stepfordin naiset -romaanin. 

– Aiko syntyi tieteen ja kauneuden yhteentörmäyksessä.

Trung on työskennellyt japanilaista anime-hahmoa muistuttava Aikon parissa jo kahden vuoden ajan ja kuluttanut hankkeeseen lähes 16 000 euroa.

Keksijä kerää nettisivuillansa lahjoituksia robottiprojektia varten. Trungin mukaan rahat käytetään muun muassa Aikon makunystyröiden, käsien ja kävelyohjelmiston rakentamiseen.

Trung kiistää keskustelupalstoilla ja mediassa kiertäneet väitteet, joiden mukaan hän olisi rakentamassa Aikosta itselleen tyttöystävää.

– Minulla on ystäviä, ei minun tarvitse rakentaa heitä, Trung sanoi Toronto Star -sanomalehdelle.

Trung suunnittelee myyvänsä valmiita Aiko-robotteja lopulta kotiapulaisiksi.

Lisää Aiheesta
UutinenRobottiopettaja aloitti alakoulussa (11.5.2009 08:41)
UutinenKitinää sängyssä - robotin kanssa (15.10.2007 16:46)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
No 16 000 euroa ei ole paljon, jos sitä kysyy it-alan ammattilaiselta. Hehän käyttävät vuodessa nettiseksiin sen verran.
Net Work
Ei väsy, ei nuku, ei syö...
Vaan onkohan sillä koskaan pää kipeä?
Lauri
Huono 2
En niinkän sanoisi kyhäelmää keksinnöksi, enkä tekijää keksijäksi. Varsinaista keksintöähän ei tässä ole eikä se sitä voi patentoida.
Kaveri yhdistelee jo olemassa olevia laitteita yhteen isommaksi kokonaisuudeksi. Ihmismäisestä robotista on puhuttu aina. Aito suomalainen tarina löytyy kelloseppä Könnistä...

Keksintö olisi se, kun keksittäisiin uusi ja mulistava tapa kehittää voimakas ja vähän energiaa kuluttava "lihas" kömpelöiden, painavien moottoreiden tilalle jotka syövät paristot tyhjiin alta aikayksikön. Ihmismäiseen robottiin näitä "lihaksia" tarvittaisiin sitten kymmeniä.
Toinen keksintö olisi ehkä älykäs, tietoinen tekoäly.
lineaarimoottori
No tätä "lihaskudosta" tarvittaisiin lähinnä tietyille ruumiinosille, ei läheskään koko vartaloon (vai pitäisikö sanoa runkoon).

En yhtään ihmettelisi jos nämä robotit yleistyisivät tässä pihtareiden luvatussa maassa.
Innolla odottaen
Robottinaiset hallitsevat seksin ja osaavat ja ymmärtävät antaa. Ihmisnaisilla olisi opittavaa.
Jumboale
No, robottinaisella ei varmaan tule paikat kipeiksi, kuten oikeilla, jos nyt seksileluksi meinaa.
Azuca
Huono 2
Makunystyrät? Mihis robotti niitä tarvitsee? Aikas kunnianhimoinen projekti kuitenkin...
Rnd(
Huono 0
En niinkän sanoisi kyhäelmää keksinnöksi, enkä tekijää keksijäksi. Varsinaista keksintöähän ei tässä ole eikä se sitä voi patentoida.Kaveri yhdistelee jo olemassa olevia laitteita yhteen isommaksi kokonaisuudeksi.

Unohdat nyt, että samalla suunnalla tapellaan peliohjaimen täryn patentista. Sähkömoottoriin kiinnitty epäkesko on siis ilmeisesti nerokas keksintö tuolla suunnalla.
MuuMuu
Huono 0
Bongasin tämän uutisen muualla, videolla höystettynä.
Videolla Trung tarttui robottia kädestä demonstroidakseen miten hyvin se tuntee kosketusta/kipua. Ensin kevyesti ("I feel that"), sitten kovaa ("Let go of my arm, you are hurting it" tms). Sitten se tarttuu robottinaisen rintaan, ja robottinainen yrittää läimäyttää sitä ("I do not like it when you touch my breasts").

Siis...öö...mitä? Tyyppi hipelöi pyörätuolissa istuvaa robottia joka puhuu kuin jälkeenjäänyt. Trung just redefined "creepy".
Aon
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949