Nokia Siemens näyttää toimivaa wimaxia brasilialaisille
Parhaillaan käynnissä olevassa Wimax Forum 2008 -tilaisuudessa NSN esittää sekä kiinteää että liikkuvaa laajakaistakäyttöä päästä päähän toteutetulla wimax-teknologialla, jonka kerrotaan tiedotteessa olevan valmista kaupallista käyttöönottoa varten.
- Brasilian markkinat ovat buumivaiheessa ja uskomme myös 3g-liikenteen kasvavan. Ensimmäisten wimax-lisenssien huutokaupat ovat alkuvuonna 2009 ja uskomme operaattoreiden ottavan tarjontaansa uuden tärkeän lisän, NSN:n wimax-liiketoimintojen vetäjä Frank Perthel sanoo.
NSN:n latinalaisen Amerikan johtaja Armando Almeida kertoo alueella elettävän jännittäviä aikoja ja erityisesti Brasilian markkinoilla niin kasvun kuin kilpailunkin olevan kovaa.
- Oman wimax-tarjontamme esittely brasilialaisille asiakkaille ei olisi voinut osua parempaan aikaan. Markkina vaatii sitä, hän toteaa.






























