LHC synnytti valtavan tietoverkon

Cern
LHC synnytti valtavan tietoverkon
LHC:n tunnelia. Laitteen synnyttämästä grid-verkosta toivotaan apuja myös muulle tieteelle kuten ilmastotutkimukselle.
Cern käynnisti valtavan tietokoneverkon LHC:n tueksi, vaikka hiukkaskiihdytin huiliikin parhaillaan korjausten vuoksi.
Tuomas Linnake
5.10.2008 12:25
Kommentit 0

LHC on täynnä äärimmäisyyksiä. Laite toimii lähellä absoluuttista nollapistettä, toisiinsa iskettävät protonit kulkevat lähellä valonnopeutta, tutkimus keskittyy mitä pienimpiin aineen hiukkasiin, ja kokeiden tulokset tuottavat suunnattoman määrän dataa.

Worldwide LHC Computing Grid on noin 140 tietokonekeskuksen ja 33 eri maan vastaus datahaasteeseen. Käytännössä kyse on hajautetusta supertietokoneesta, jonka tehtävänä on pureksia ja hallita LHC:n vuosittain tuottamat viisitoista miljoonaa gigatavua seuraavat 10-15 vuotta.

Cernillä itsellään on vain kymmenys tarvittavasta laskentakapasiteetista. Reutersin mukaan lopusta huolehtii Grid, joka toimii sille omistettujen valokuituverkkojen avulla.

Ensin data jaetaan yhteentoista merkittävään laskentakeskukseen Euroopassa. Näistä yksi on Nordic Data Grid Facility, joka on hajautettu Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. CSC ylläpitää HIPin kanssa Suomen osuutta.

Lisäksi CSC:llä on kontollaan yksi mainituista 140:stä alemman tason keskuksesta.

100 000 suoritinta

Cernin mukaan Worldwide LHC Computing Gridin avulla pystytään rutiininomaisesti prosessoimaan 250 000 työtä päivässä, ja 500 000 työn huiput onnistuvat ilman ongelmia.

Yksi "työ" voi tarkoittaa tunteja tai päiviäkin kestävää laskentaoperaatiota yhdellä tehosuorittimella. LHC:n kokeiden tuottamien töiden käsittelemiseen tarvitaan arviolta 100 000 suoritinta.

Cern mainitsee grid-kumppaneikseen HP:n, Intelin, Oraclen ja EDS:n. Gridin virallisella avaushetkellä dataa ei liiemmin kuitenkaan tuoteta, sillä upouusi LHC lepää syyskuisen vahingoittumisensa tiimoilta ja käynnistynee taas ensi keväänä.

Lisää Aiheesta
UutinenEnnätystörmäytin kadotti sähkön (3.12.2009 10:56)
UutinenLHC suihkaisee ensimmäisen kerran (10.9.2008 10:22)
UutinenCern: LHC ei tuhoa maailmaa (25.6.2008 13:22)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949