LHC seisoo kevääseen asti (It-viikko)

LHC seisoo kevääseen asti

Cern
LHC seisoo kevääseen asti
Cern korostaa, että aloitusvaiheen ongelmat näinkin monimutkaisessa laitteessa ovat aina mahdollisia.
Cernin 2,7 miljardin euron hiukkaskiihdytin, suuri hadronitörmäytin, on poissa pelistä ensi kevääseen asti. Vikaantunutta laitetta ei ehditä käynnistää uudelleen ennen normaalia talvitaukoa.
Hyvä3
Tuomas Linnake
Tuomas Linnake
24.9.2008 08:55
Kommentit 1

Kiihdytin käynnistyi syyskuun kymmenentenä, mutta viime perjantaina eräässä tunnelinosassa tapahtui suuri heliumvuoto ilmeisesti magneettien sulamisen seurauksena. Sulaminen puolestaan johtui todennäköisimmin magneettien välisestä viallisesta sähkökytkennästä.

- Tämä on epäilemättä psykologinen isku tullen välittömästi LHC:n erittäin menestyksekkään aloituksen jälkeen, Cernin johtaja Robert Aymar sanoo tiedotteessa. Hän on kuitenkin varma, että takaiskusta päästään yli.

Cernin mukaan vian tutkiminen ja korjaaminen vie sen verran aikaa, että aloitus ennen Cernin pakollista talven huoltotaukoa ei ole mahdollinen. Tieteen äärirajoilla toimiva kiihdytinkompleksi palaa siten toimintaan aikaisin keväällä.

Alun perin Cern puhui vähintään kahden kuukauden tauosta.

Lisää Aiheesta
UutinenJättikiihdyttimen avaus onnistui (10.9.2008 12:33)
UutinenLHC suihkaisee ensimmäisen kerran (10.9.2008 10:22)
UutinenCern: LHC ei tuhoa maailmaa (25.6.2008 13:22)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
elI mailmanloppu ei tuu viel.ihan kivaa
Hmmh
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Sonera saa lisää iPhone 4 -puhelimia ensi viikolla

 /

Apple iPhone 4 -laitteet myytiin aamulla loppuun Suomen kaupoista. Tilausjonon ensimmäiset saavat laitteensa jo ensi viikolla, mutta kaikkien tilaajien iPhone-toimitusten aikataulua operaattorilta ei osata arvioida.

Jakomielinen vedätys säikyttelee verkossa

F-Secure

Uusi scareware-huijaus yrittää teeskennellä yhtä aikaa Firefox-selainta ja Flash Player -soitinta.

Tietosuojaaja päästi Googlen pälkähästä Britanniassa

Lehtikuva

Ison-Britannian tietosuojavaltuutettu tyytyy toistaiseksi vain moittimaan Googlea wlan-vakoilusta.

 
Dilbert – 31.7.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863