Suvi Lindén tutustuu Viron e-äänestykseen
Keskiviikon vierailun keskeisiä aiheita on tutustuminen Virossa käytössä olevaan sähköiseen äänestämiseen, liikenne- ja viestintäministeriö kertoo. Suomessa e-äänestämistä kokeillaan syksyn kuntavaaleissa kolmella paikkakunnalla.
Suomen kokeilussa sähköinen äänestäminen tarkoittaa koneiden sijoittamista äänestyspaikoille, eli kyse ei siis ole kotona tehtävästä nettiäänestämisestä.
Jotkut ovat sitä mieltä, että äänestäminen on parasta hoitaa perinteisin paperilipuin, ja että oikeasti edistyneen tietoyhteiskunnan tunnistaa siitä, että valitut asiat osataan jättää sähköistämättä.
TNS Gallupin hiljattaisen kyselyn mukaan suomalaiset kuitenkin luottavat vahvasti sähköiseen äänestämiseen.
Aikaisemmin tänä vuonna Hollanti päätti luopua e-äänestyksistä vedoten niiden liialliseen turvattomuuteen.
Myös digi-tv:stä puhutaan
Suvi Lindén ehtii keskiviikon vierailunsa aikana keskustella myös sähköisestä tunnistamisesta, EU:n ajankohtaisista viestinnän lakihankkeista ja Suomen ehkä värikkäistäkin kokemuksista digi-tv-kauteen siirryttäessä. Virossa analogiset lähetykset jatkuvat yhä.
Lisäksi Lindén tapaa virolaiskollegansa, talous- ja viestintäministeri Juhan Partsin.
































Kommentit (7)
Joku taisi ministeriössä nyt lipsauttaa asian
julkisuuteen. Muualla se on ollut kesän puheenaihe.
Toteutuessaan se luo Euroopalaisten nettiin ennennäkemättömän nuuskinta, suodatus ja stasi-järjestelmän. Kaikki 'haitallinen ja laiton' voidaan kieltää ja estää. Kukin maa sitten päättää mitä "haitallinen" on, perusteluissa on kaikkea rasismista asekaupaan.
Muutenkin nämä etelän kundien viritykset on vasemmalla kädellä tehtyjä.
Älkää tulko sanomaan etten tiedä. Tiedän, olen ollut mukana.
Ja tutkimukset jatkuvat.......
http://www.itviikko.fi/talous/2008/09/02/kiviniemi-tuuppaa-sahkoista-asiointia/200822717/7
Mari Kiviniemen hanke synnyttää ehdotuksen julkisen hallinnon ja julkisten palveluiden sähköisen asioinnin kehittämislinjauksiksi sekä käyttöönottosuunnitelmaksi vuosille 2009 - 2012. Hanke on osa hallituksen laajempaa tavoitetta, jolla tietoyhteiskuntakehitystä halutaan parantaa.
Huomaa, että vaalit ovat tulossa, papukaijat keksivät kaikkea näyttävää sijaistoimintaa.