Robottivaimo saapuu vuonna 2050
Robottien ja ihmisten yhteiseloa visioinut David Levy uskoo, että 40 vuoden kuluttua ihmis-kone-suhteet ovat arkipäivää. Kyseessä ei ole pelkkä seksi, vaan roboteilla on myös tunteita ja persoonallisuus, hän sanoi ensimmäistä kertaa järjestetyssä Human-Robot Personal Relations -konferenssissa.
Levy uskoo, että robottipartnereista voi olla valtavasti hyötyä yksinäisille ihmisille. Kirjassaan Love and Sex With Robots hän käy läpi vaiheita, joiden myötä ihmiset ensin tottuvat ja sitten ihastuvat koneellisiin seuralaisiinsa. Levyn mukaan robottiin rakastuminen ei ole sen kummempi teko kuin vaikkapa lemmikkikoiraan ihastuminen, sillä tunne ei ole senkään kanssa samanlainen kuin ihmisten välillä.





























Kommentit (9)
Valitettavasti myös pedofiilit ovat hoksanneet uudet mahdollisuudet. Esim. Japanissa lapsiseksinuket ovat ilmaantuneet markkinoille...
Mitäs valitettavaa tässä on? Jos pedo pystyy toteuttamaan itseään nuken kanssa, ehkä joku onnekas lapsi siten säästyy tramoilta. Sairasta, mutta tarkoitus on hyvä.
toteuttaako beta -versiot juuri sitä rajapintaa?
Hyvää jaksaa aina vartoa. Vaikka sitten 40 vuotta. :-D