Elisa lyö löylyä Lapin 3G:hen

Pekka Sakki/Lehtikuva
Elisa lyö löylyä Lapin 3G:hen
Umts900 on Elisan apu viestiyhteyksistään huolissaan oleville haja-asutusalueille. Utsjoen Ailigastunturille on kohoamassa umts900-tukiasema heinä-syyskuussa, kun taas Inariin on luvassa useampiakin mastoja, mutta aikataulu on epäselvä.
Tuomas Linnake
29.5.2008 16:19
Kommentit 6

Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Matti Piirainen vahvistaa Lapista kantautuvat huhut umts900-tukiasemista.

- Tämä on meille muutaman lähivuoden hanke, Piirainen toteaa Elisan gsm-verkon päivittämisestä umts900-aikaan Suomessa.

Elisan mukaan umts900 auttaa saattamaan syrjäseutuja 3G-verkkojen piiriin, koska teknologia vaatii normaalia vähemmän tukiasemia ja tulee siten halvemmaksi. Eli mahdollisesti juuri niitä seutuja, missä Sonera aikoo karsia lankayhteyksiä.

Esimerkiksi Inarissa on oltu huolissaan viestiyhteyksistä, ja etenkin TeliaSoneralta on kysytty adressin voimin "miksi TeliaSonera nostaa kiinteiden lankapuhelinten perusmaksuja ja tarjoaa vaihtoehdoksi gsm-liittymää vaikka asuisit katvealueella".

Vain yksi kännykkä

Tämän vuoden aikana Elisan umts900:n nopeudet noussevat lähelle kymmenen megabitin teoreettista maksiminopeutta nykyisestä kahdesta megabitistä.

Gsm ja 3G toimivat rinnakkain samoissa mastoissa, ja tänä vuonna Elisan toiveissa on saada aikaan "jo merkittävän laajuinen" umts900-tukiaseman verkko ympäri Suomea.

- Tekniikka mahdollistaa langattoman internet-yhteyden kaikkialla, missä nykyinen gsm-verkkomme toimii, Piirainen kiteyttää.

Tällä hetkellä on olemassa vain yksi kännykkämalli, Nokian 6121 classic, joka tukee umts900:aa. Verkkoon voi ottaa yhteyttä myös kannettavalla tietokoneella teknologiaa tukevan modeemikortin avulla.

Lisää Aiheesta
UutinenSonera nokittaa Nuorgamissa (3.6.2008 13:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
Umts900 on Elisan apu viestiyhteyksistään huolissaan oleville haja-asutusalueille. Utsjoen Ailigastunturille on kohoamassa umts900-tukiasema heinä-syyskuussa, kun taas Inariin on luvassa useampiakin mastoja, mutta aikataulu on epäselvä.
ITViikko
Huono 1
loistavaa!
nyt kyllä vaihtuu mökkikäytössä ollut telefinland elisaksi.
sattumoisin kun puhelimenakin on tuo 6121c...
kipa
Huono 1
Jutusta saa käsityksen että Umts900 poistaisi kaikki syrjäkylien katveet. Jos aikaisemmin ei ole GSM:ää kuulunut, ei Umts900:kaan kuulu, jos laitteet sijoitetaan samaan mastoon. Molemmathan toimivat 900 Mhz taajuudella, joten etenemisvaimennus on kutakuinkin sama molemmilla tekniikoilla.
just joo
Huono 1
900 umtsia tukee myös vast'ikään myyntiin tullut Nokia N78.
N78
Huono 1
Sanoma-konserni on tunnetusti ollut aina Elisa-myönteinen.
thih
Huono 1
Sanoma-konserni on tunnetusti ollut aina Elisa-myönteinen.

Digitodayn hakua käyttämällä voit huomata, että esim. Digitan @450 -asioista on uutisoitu myönteisesti viimeksi parisen viikkoa sitten.
no huh huh
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949