Windows 7 tykkää koskettelusta

Windows 7 tykkää koskettelusta
Microsoftin kehitteillä oleva seuraava Windows tukee hieman iPhonen tapaisesti monikosketusta, yhtiö paljasti Kalifornian D6-konferenssissa tiistaina.
Tuomas Linnake
28.5.2008 16:41
Kommentit 22

Steve Ballmer ja Bill Gates esittelivät tilaisuudessa 'Windows 7:n' käyttöliittymää. Lisäksi Windows Vista Team Blogissa on tarjolla video, joka hahmottaa monikosketuksen tarjoamia mahdollisuuksia. Video antaa muun muassa esimakua siitä, millainen käsin pyöriteltävä karttapallosovellus voisi olla.

D6-demossa näytettiin muun muassa, miten virtuaalisen pianon soittaminen onnistuu usean sormen avulla yhtä aikaa. Myös valokuvien käsittely sai uutta mielekkyyttä. Microsoft kylläkin korostaa, että näytetyt sovellukset ovat ainoastaan käyttöliittymän esittelyä varten.

Sen syvemmälle Windows 7:ään ei pureuduttu, vain pintaa, eli käyttöliittymää, raapaistiin, Cnet News.com harmittelee.

Ei uutta ydintä

Tilaisuudessa Steve Ballmer sanoi uutispalvelun mukaan, että Windows 7 on tulossa myöhään vuonna 2009. Johtaja Chris Flores mainitsi Windows Vista Team Blogissa, että kehitystyö on edelleen aikataulussaan, jotta toimitukset voisivat alkaa noin kolme vuotta Vistan laajan julkaisun jälkeen.

He saattoivat tarkoittaa samaa asiaa. Windows Vista tuli ensin yritysten saataville marraskuussa 2006, ja laaja kuluttajajulkaisu tapahtui tammikuun lopussa 2007.

Mutta yhden asian Flores teki kirkkaaksi: Windows 7:ää varten ei kehitetä uutta kerneliä, ydintä, vaan käyttöjärjestelmä rakentuu Vistan ytimen päälle.

Lisää Aiheesta
UutinenHP:n kannettava tukee monikosketusta (20.11.2008 22:26)
UutinenRakenna oma multitouch-näyttö (27.6.2008 13:46)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (22)

Huono 0
Tuollaisen monikosketuksen voi rakentaa myös itse (tehnyt jo). Tarvittavat ohjeet ja kirjastot löytyvät verkosta open sourcena.
Turhaa
Kuulemma Windows seiskaan tulee myös OS X:stä tuttu Dock. Ehkä versioon kahdeksan saadaan myös Stacksit, Quick Look ja Time Machine.
Think Different
Hahaha vai että rakentuu Vistan päälle :D, päivän naurut. Vistan päällä pelit jotka samalla koneella toimivat hyvin XP puolella eivät toimi ollenkaan pelattavasti, esimerkkinä CS:Source 3700+ athlon 64 prosessorin kanssa. Varmaan kyseisellä koneella ei pasianssikaan toimisi tuon uuden mammutin kanssa. OSX siitä jännä kun macbookin kanssa vaan nopeutunut sitä mukaa kun päivittynyt.
Nauraja
"Windows 7:ää varten ei kehitetä uutta kerneliä, ydintä, vaan käyttöjärjestelmä rakentuu Vistan ytimen päälle."

Eli tulossa täysin hyödytön ja turha käyttis. Samaa sontaa kuin vista mutta nyt sitä sontaa voi kosketella.
whatever
CS:Source nopeutunut OSX:n päivityksen myötä!? Wautsi, semmonenhan pitää heti saada!
Siemen
Pääasia, että yksityisten, kuntien ja yritysten rahat saadaan kerättyä jenkkifirmaan ilman että koukkuun jääneet asiakkaat varsinaisesti millään lailla hyötyisivät uudistuksesta.
voi ei
Kannattaa kuitenkin muistaa seiskan kernelin 6.1 versio on Windows Server 2008:in ydin, enkä muista että sitä kukaan olisi hitaaksi sanonut.

Itsekin käytän sitä desktoppina, eikä tosiaan ole ollut mitään tahmaamista verrattuna Vistaan.

Ehkäpä se ero tuleekin jostain muualta kuin kernelistä?
Arttu
Vista on nopea jos tehoja löytyy riittävästi. Jos ei löydy, niin kytkekää Aero pois päältä.
.
Vista on nopea jos tehoja löytyy riittävästi. Jos ei löydy, niin kytkekää Aero pois päältä.

Joo ja mummokin on lumessa tosi nopea, jos lunta vain on riittävän vähän.
Koodari
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949