Deloitte rapistaa Suomen teknologiamainetta

Kansainvälinen asiantuntijaorganisaatio Deloitte on tutkinut teknologia-, media- ja telekommunikaatiosektorin (TMT) vuosittaisia kansainvälisiä kehityssuuntia seitsemänä peräkkäisenä vuonna. Tänä vuonna tutkimus toteutettiin ensimäistä kertaa myös Suomessa.
Suomi-tuloksia luettaessa tulee sellainen olo, että nämä on tullut nähtyä joskus aikaisemminkin.
Laajakaistayhteyksien määrässä Suomi oli EU-maiden vertailussa sijalla kolme kesällä 2007 (OECD maista sijalla seitsemän) ja yhteyksien nopeuksissa sijalla neljä (OECD maista sijalla seitsemän), mutta nopeuksissa Suomi on huimasti jäljessä kärkimaita, Deloitte purkaa.
Sähköinen tunnistaminen ei ole yhtä pitkällä kuin kansainvälisesti. Suomessa ei esimerkiksi olla vielä Viron tasolla, jossa on käytössä kolme sähköisen tunnistuksen tapaa. Suomi tulee globaalisti perässä myös online-mainonnassa.
Kansainvälisesti poiketen Suomessa painetun median arvostus on edelleen huippuluokkaa. Maailmalla näkyy merkkejä siitä, että online-uutisointi ja kansalaisjournalismi ovat horjuttaneet perinteisen median asemaa, mutta Suomessa perinteiset mediat ovat Deloitten mukaan edelleen erityisasemassa.
Väestön ikääntyminen nousi Suomessa esille mahdollisuutena, mutta asiaa ei vielä nähty potentiaalisena markkinarakona telekommunikaatioalan laitteille ja palveluille.
Tutkimusta varten Deloitte haastatteli kunkin toimialan asiakasyrityksiä, merkittävimpiä johtohenkilöitä sekä toimiala-analyytikoita. Kaikkiaan tutkimukseen osallistui yli kuusituhatta henkeä maailmalla. Suomessa haastateltujen tahojen joukossa olivat TMT-toimialan "tärkeimmät yritykset ja Suomen kansalliset ja kansainväliset vaikuttajat".
Koko tutkimusta katsoen vihreät arvot ja ekologisuus ovat nousseet merkittävimmiksi teknologia-, media- ja telekommunikaatioaloja ohjaaviksi tekijöiksi. Vuonna 2007 ainoastaan yksi havaituista trendeistä liittyi ympäristöön, kun vuoden 2008 tutkimuksessa lähes puolet kaikista trendeistä linkittyi ympäristöasioihin.
Deloitte löysi ennusteista viisi merkittävää "vihreää" trendiä: vesipulan tuomat haasteet, nanoteknologian mahdollisuudet erilaisissa ympäristösovelluksissa, ympäristöystävällisten led-valojen läpimurto tulevana vuonna, tietotekniikkaresurssien virtualisoinnin tuomat energia- ja muut kustannussäästöt sekä kodin elektroniikan kasvava kulutus, joka johtaa lähitulevaisuudessa viihdelaitteiden energiatehokkuuden kasvuun.
Kaikkia kolmea tutkittua toimialaa yhdistävä tekijä on myös konvergenssi: teknologiat, mediat, tiedonsiirtotavat ja sisällöt yhdentyvät kiihtyvällä vauhdilla.
Globaalit ennusteet, joita Suomessa pidettiin keskeisinä:
Teknologia
- Käyttäjien varma ja luotettava tunnistaminen.
- Led-teknologian kehittyminen
- Tietotekniikkaresurssien virtualisointi
Media
- Verkkouutisointi kasvaa voimakkaasti ja uutisen elinkaari muuttuu
- Verkkomainonta on kasvussa
- Energiankulutus lisääntyy kotitalouksissa
- Perinteisen television rooli säilyy voimakkaana, vaikka katsojien kulutustottumukset ovat muuttumassa
- Teknologian ja median konvergenssi
Telekommunikaatio
- Nopeampien yhteyksien tarve
- Palveluiden tarjoaminen ikääntyvälle väestölle
- Navigaatio tulee valtaamaan alaa (GPS)
- Kokonaiskommunikaation määrä lisääntyy































Kommentit (12)
Kyllähän näitä hienoja vertailuja voidaan tehdä, mutta niistä ei koskaan selviä (tai harvoin) syyt.
Kumpi on suurempi: luku 100 nousee 10% vai luku 1 nousee 100%.... :)
Julkaistu 11.04.2008, klo 18.32 (päivitetty 11.04.2008, klo 18.41)
Siirtymän myötä YLE kykenee täyttämään lainsäädännönmukaisen velvoitteensa entistä paremmin. Yleisradion mukaan tärkeintä on taata, että se pystyy tarjoamaan täyden palvelun Yleisradio-ohjelmiston kaikille suomalaisille yhtäläisin ehdoin.
Digitaalisuus on mahdollistanut tehokkaan taajuuskäytön, jonka vuoksi Yleisradio on pystynyt lisäämään kanavien määrää ja monipuolistamaan ohjelmaansa. Esimerkiksi Yleisradion kotimaisten ja ulkomaisten ensilähetysten määrä on kasvanut 27 prosenttia vuosikymmenen alusta vuoteen 2007.
Vuonna 2008 YLE tulee lisäämään etenkin tekstimuotoisia lisätietopalveluja: näkövammaisten äänitekstipalvelut laajenevat kaikille kanaville ja kuulovammaisille tekstitettyjen kotimaisten ohjelmien määrää lisätään 30 prosenttiin.
YLEn mukaan nykyinen digitaalinen maanpäällinen verkko on Suomessa huomattavasti kattavampi kuin muissa maantieteeltään Suomen kaltaisissa maissa.
Digita Oy:n loppumittausten perusteella Suomessa on 33 asuntoa, joissa ei pystytä tavoittamaan maanpäällistä tai sateliitista tulevaa signaalia.
Keskusdigiboksit sallittiin lopulta
Yleisradion hallitus päätti sallia keskusdigiboksien käytön taloyhtiöissä vasta viime keväänä, kun enemmistö kotitalouksista oli jo ehtinyt hankkia digisovittimen.
YLEn mukaan keskusdigiboksin salliminen niin, että samalla katsojien saatavilla ei olisi sisällöltään muuttamatonta digitaalista ohjelmistoa olisi ristiriidassa Yleisradion julkisen palvelun velvoitteen kanssa.
Tämän vuoksi suostumus yhtiön ohjelmiston edelleen lähettämiseen keskusdigiboksien välityksellä analogiseksi muutettuna voitiin antaa vain siinä tapauksessa, että samalla voitiin turvata yleisön oikeus saada käyttöönsä muuttumaton digitaalinen ohjelmisto oheis- ja lisäpalveluineen.
Yleisradio ja viestintäministeriö antoivat tänään eduskunnan oikeusasiamiehelle omat selvityksensä television digisiirtymästä. Yleisradion selvityksen mukaan siirtymää digitaaliseen tv-toimintaan voidaan pitää onnistuneena.