Ajatustenluku nytkähti lähemmäs

Ajatustenluku nytkähti lähemmäs
Kalifornian yliopistossa (UC Berkeley) on otettu askelia aivojen signaalien tulkitsemisessa. Tien päässä häämöttää esimerkiksi unten toisintaminen kuvineen ja ajatusten lukeminen.
Tuomas Linnake
6.3.2008 10:53
Kommentit 31

Tiedemiehet onnistuivat aivoskannausten ja tietokonemallien avulla tulkitsemaan yli 90 prosenttisesti oikein valokuvat, joita koehenkilö katsoi, tiedelehti Nature kertoo. Toisen koehenkilön kohdalla päästiin yli 70 prosentin tarkkuuteen.

Kuvia oli yhteensä 120. Niitä edelsi 1750 muun valokuvan sarja, joiden avulla kahden koehenkilön aivotoimintaa ensin monitoroitiin.

Tutkijoiden mukaan kyseessä on merkittävä askel kohti laitteita, jotka voivat viestiä suoraan aivojen kanssa. Tällaisia laitteita voisivat olla vaikkapa kehon keinojäsenet, neuroproteesit, joita hallittaisiin aivoilla. Avainsaavutukseksi mainitaan, että tutkijat ovat nyt kehittäneet mallin minkä tahansa kuvan tulkitsemiseksi.

Tiedemiehet eivät vielä kykene uudelleentuottamaan kuvia ihmismielestä, joskin sellaiset laitteet saattavat olla jonain päivänä mahdollisia. Lopulta voisi onnistua esimerkiksi unien tallentaminen kuvalliseksi esitykseksi.

Lopulta saattaa onnistua jopa ajatusten lukeminen, jolloin tietysti törmätään kaikenlaisiin yksityisyydensuoja-, tietoturva- ja eettismoraalisiin kysymyksiin.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (31)

Huono 0
Kalifornian yliopistossa (UC Berkeley) on otettu askelia aivojen signaalien tulkitsemisessa. Tien päässä häämöttää esimerkiksi unten toisintaminen kuvineen ja ajatusten lukeminen.
ITViikko
Huono 0
"tulkitsemaan"

eli tietokone on tehnyt oman tulkintansa siitä miten ihminen on kuvan ensiksi itselleen käsitteellistänyt.

Tarina ei taida kertoa miten tarkka tietokoneen tulkinta ihmisen käsitteellistämästä kuvasta on ollut.

esim. tietokone tulkitsee ihmisen ajatteleva "kissaa". Mitäs jos ihminen onkin käsitteellistänyt kuvan "musta-harmaa-valkoinen laikukas kissa jolla hännässä otsassa valkea laikku ja koska kuvassa oleva kissa näyttää roikottavan etutassuaan, niin etutassu voisi olla vaikka vähän kipeä".

esimerkkitapauksessa Tietokone saisi tulkintansa eräällä tasolla oikein, mutta miten on syvällisemmän tulkinnan laita?
jepjep
Huono 0
Joo, eihän näitä kannata tutkia jos ei heti saavuteta huipputuloksia tulkinnassa. Sama se on kaikessa muussa tieteessä. Unohdetaan koko juttu.
(totuuden)torvi
Huono 0
Olen kyllä itse vähän huolissani tästä vaikka todella hieno saavutus onkin. Mikä estää jonkun käyttämästä tätä teknologiaa väärin? Miettikääpä miten mainontaa voidaan kohta syöttää suoraan nuppiin ja jopa ehdollistaa ihmiset. Syötetään päähän positiivista kuvaa 16 tunnin työpäivistä jne. Tämähän olisi tehokkaampaa aivopesua kuin kristinusko, jota aletaan aivopestä lapsille jo 3-vuotiaasta lähtien. Kaikki ihmiset ohjelmoidaan toimimaan samoin. Mikäs sen hienompaa hallitsijoille? Ei erilaista mielipidettä, ei kapinaa.

Utopiana tämä on tosi hieno, voisin kuvitella montakin mielenkiintoista käyttötarkoitusta, mutta on naiivia uskoa että tätä käytetään vain hyviin tarkoituksiin.
Yksilö
Huono 0
esimerkkitapauksessa Tietokone saisi tulkintansa eräällä tasolla oikein, mutta miten on syvällisemmän tulkinnan laita?

Idiootti! Sekin olisi jo aikamoinen saavutus..
Koodari
Huono 0
Poliiseille, asianajajille, poliitikoille, virkamiehille ja yritysjohtajille pitää asentaa mikrosiru aivoihin, jotta kansalaiset voivat seurata näiden "syytä epäillä rikoksen suunnittelusta" olevia ajatuksia reaaliajassa esim wlan tai muulla langattomalla tekniikalla.
Poliiseille, asianajajille, poliitikoille, virkamiehille ja yritysj
Huono 0
"poliitikoille"

Poliitikot voisi käyttää tätä sensuroimiseen. Näytetään niille kypärä päässä www-sivuja ja tulosten perusteella joko sensuroidaan sivusto tai ei, miten katsoja reagoi.
Sensurointiin
Huono 0
Olen kyllä itse vähän huolissani tästä vaikka todella hieno saavutus onkin. Mikä estää jonkun käyttämästä tätä teknologiaa väärin? Miettikääpä miten mainontaa voidaan kohta syöttää suoraan nuppiin ja jopa ehdollistaa ihmiset.

Älä kastele housujasi tämän teknologian vuoksi. Uutisen tietokoneohjelma osaa "kuunnella" aivojen sähkömagneettista kohinaa ja yhdistää tämän signaalin aiemmin "kuunneltuihin" ja tarkasti kontrolloituihin verrokkisignaaleihin.

Tämä on kerrassaan, aivan ja täysin eri asia kuin se, että samanlaista signaalia pystyttäisiin "syöttämään" Yksilön pääkoppaan niin, että Yksilö saisi siitä jotain hyödyllistä irti edes halutessaan. Saati sitten tahtomattaan!

PS: Mieti montako muuta asiaa pitäisi mennä pieleen, että joku saisi tuollaisen tulevaisuuden James Bond -kypärän kaikkien päähän vanhempien, naapurien, lastensuojeluviranomaisten ja Yksilön tahdon ohi... Eiköhän jatkossakin kannata käyttää kulttuurin, ideologioiden ja uskontojen toimivaksi havaittuja keinoja, jos haluaa aivopestä lapsia...
Ajatteleva yksilö
Huono 0
Jonkun nakoista ajatusten lukua tekee jo Emotiv:in (www.emotiv.com) ja NeuroSky:n (www.neurosky.biz) laitteet ja naitakin voi varmasti parantaa jos nyt Emotiv ja NeuroSky saavat paremmat algorithmit.

Seka Emotiv:in ja NeuroSky:n laitteet pitaisi olla saatavana taman vuoden aikana.
Juomari Turmio
Huono 0
"Tämä on kerrassaan, aivan ja täysin eri asia kuin se, että samanlaista signaalia pystyttäisiin "syöttämään" Yksilön pääkoppaan"

Ei muuten taida olla. Jos aivopestävän aivot kartoitetaan tarkasti ja sädetetään oikeita paikkoja aivoissa, miksi se ei onnistuisi?
Ei muuten taida olla.
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
mainos

Maailman halvin tabletti ajautui vaikeuksiin

DataWind

Maan hallitus saattaa vaihtaa 35 dollarin tabletin toimittajaa. Testaajat valittivat muun muassa hitaudesta.

Foxconnia syytetään alaikäisten piilottelusta

EPA

Applen alihankkija siirsi Kiinan tehtaalla työskentelevät alaikäiset piiloon ennen kansalaisjärjestön tarkastuksia, kertovat työntekijöiden edustajat.

Linux pääsee Android-luureihin

Canonical

Suosittu Ubuntu-käyttöjärjestelmä laajenee Linux-tietokoneista Android-puhelimiin.

 
Dilbert – 23.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949