Tietojenkäsittelytieteen palkinto ripsieläinten geenien tutkijalle
Tietojenkäsittelytieteen Seuran hallitus on päättänyt myöntää palkinnon Miika Langillelle hänen pro gradu -työstään "Simple operations in gene assembly for ciliates".
Åbo Akademin teknillisen tiedekunnan informaatioteknologian laitokselle tehty työ on palkintoperusteiden mukaan "monin tavoin ansiokas asettuen aihepiiriltään tietojenkäsittelyn ja bioinformatiikan välimaastoon".
Langille tarkastelee työssään ripsieläinten geenien koostamista, joka tapahtuu yksinkertaisia operaatioita käyttäen. Hän esittelee uuden matemaattisen menetelmän geenien koostamiseksi mallintamalla geenit sellaisten permutaatioiden avulla, joissa jokaisella elementillä on etumerkki. Tämä etumerkki vastaa geenin orientaatiota koosteessa.
Menetelmänsä avulla Langille onnistuu osoittamaan, että yksinkertaisella koostamisprosessilla on eräs kiinnostava ominaisuus, jota ei ole havaittavissa yleisessä mallissa: geenihahmolla voi olla useita koostumisstrategioita, mutta kaikilla lopputuloksilla on kuitenkin sama formaalisti määriteltävissä oleva rakenne.
Lisäksi Langille esittää työssään useita muitakin uusia kiinnostavia menetelmäänsä liittyviä tuloksia.
Langille on ollut myös mukana toteuttamassa työkalua, jonka avulla voidaan simuloida työssä esiteltyjä yksinkertaisia operaatioita geenien koostamiseksi.
Työtä luonnehditaan pro gradu -työksi poikkeuksellisen syväksi, formaaliksi ja tieteelliseksi. Lisäksi Langillen työn keskeiset tulokset on julkaistu korkeatasoisessa kansainvälisessä lehdessä.
Palkinto tullaan luovuttamaan Langillelle 28.-29.5.2008 järjestettävillä tietojenkäsittelytieteen päivillä Tampereella.
Aikaisemmin vastaava palkinto on myönnetty muun muassa Tatu Ylöselle ja Linus Torvaldsille.






























Kommentit (7)
Oho, olipas nolo juttu ("palkinko", korjattu jo). Selitykseksi ei kelpaa, että julkaise-napin painamisella oli kiire palaverin alla, mutta syy se kuitenkin oli.
Re "nimetön" 15:18
Mitään suurta asiaa ei olekaan, on vain pienten asioiden summaa. Vrt. esim. niinikään allekirjoittaneen editoima/julkaisema toinen uutinen "Geeni- ja sairaustiedot kerätään samaan järjestelmään" tältä päivältä...
Toiseksi: kaiken tutkimuksen ei missään nimessä pidäkään olla "käytännöllistä". On olemassa sellainen termi kuin "perustutkimus", jonka tarkoituksena on rakentaa teoria- ja tietopohjaa sovellutuksille. Pari tunnettua esimerkkiä tietojenkäsittelyalalta:
1. Sellainen herra kuin Boole kehitti aikoinaan Boolen algebran matemaattisen logiikan tarpeisiin. Pitkään aikaan sillä ei tehty mitään muuta kuin rakenneltiin uusia teoreettisia rakennelmia. Paljon myöhemmin keksittiin sellainen laite kuin digitaalinen tietokone, jonka toiminnassa Boolen algebralla on fundamentaalinen rooli. Sellaisella sinäkin kirjoitit kommenttisi tähän uutiseen.
2. Lukuteoriaa pidettiin pitkään melkoisen teoreettisena matematiikan osa-alueena, jolla ei paljon käytännön sovellutuksia ollut, toisin kuin esimerkiksi insinööritieteille tärkeällä differentiaalilaskennalla. Sitten internetin myötä kryptologiasta tulikin yhtäkkiä erittäin tärkeä alue, ja lukuisille lukuteorian tuloksille tulikin käyttöä.
Lisäksi pari irtohuomiota: 1. Tieteessä edetään pienin askelin, koska kaikki pitää huolellisesti osoittaa, perustella ja rakentaa olemassaolevien, hyväksyttyjen tulosten päälle. Toistuvasti näissä tiedeuutisten kommenteissa valitetaan siitä, että taas on tutkittu jotain pilkun nurkkaa sen sijaan että olisi maalailtu suuria linjoja. Nämä valittajat eivät ymmärrä mitään tieteellisestä prosessista. 2. Pro Gradu on tieteellisenä opinnäytteenä alkeistasoa, vaatimaton väitöskirjaan ja monesti jopa tieteelliseen lehtiartikkeliin verrattuna. Palkitun ja siten varmastikin graduksi ansiokkaan työn tulosten vähättely on moukkamaista.
Se on turha valmiiksi elävänä jo haudassa oleville yrittää mitään tieteellisiä tutkimuksia esitellä.