Nemertes ennakoi takkuilevaa nettiä

Matias Mäki
Nemertes ennakoi takkuilevaa nettiä
Kapasiteettiongelmat voivat estää seuraavan YouTuben syntymisen.
Nyt on korkea aika kuluttaa miljardeja ja taas miljardeja internetin kapasiteetin nostamiseen. Muussa tapauksessa verkkoa uhkaa jumiutuminen mahdollisesti jo vuodesta 2010 alkaen, tutkimusyhtiö Nemertes ennustaa.
Tuomas Linnake
21.11.2007 11:53
Kommentit 2

Yhdysvaltalainen Nemertes havaitsi, että internet- ja ip-palvelujen kysyntä kasvaa eksponentiaalisesti samalla kun sijoitukset verkkoinfraan kasvavat lineaarisesti. Kehitys on johtamassa internetin palvelujen hidastumiseen seuraavan viiden vuoden kuluessa, kenties jo vuonna 2010.

Tavallinen nettisurffaaja kokisi tilanteen kummallisina ja selittämättöminä hidastumisina ladatessaan esimerkiksi videota YouTubesta. Toisaalta esimerkiksi verkkokauppaostoksen vahvistaminen voi vaatia useamman klikkauksen, kun ensimmäinen ei mennyt perille.

Verkon tukkeutumisen vaikutukset ylettyisivät kuitenkin laajemmalle. On mahdollista, että seuraava potentiaalinen YouTube tai Google ei koskaan pääse jaloilleen, vaikka kysyntää palvelulle olisikin.

Kaiken kaikkiaan laajakaistaverkkoja pitäisi globaalisti parantaa jopa 93 miljardilla eurolla, Nemertes arvioi.

Nemertes huomioi, että infrastruktuurista ja kapasiteetista saatava tieto on rajattua, koska palveluntarjoajat jakavat yksityiskohtia kitsaasti muun muassa käyttäjien tietoturvaan ja kilpailuedun säilyttämiseen vedoten.

Tutkimusyhtiö uskoo, että ongelmat tiedonjaossa ovat kuitenkin ratkaistavissa. Tutkimuksen tärkein toiminnallinen kehotus onkin, että palvelun- ja sisällöntarjoajat tekisivät yhteistyötä tutkijoiden kanssa tietojen jakamiseksi.

- Me uskomme, että internetin tulevaisuus riippuu siitä, Nemertes päättää.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Nyt on korkea aika kuluttaa miljardeja ja taas miljardeja internetin kapasiteetin nostamiseen. Muussa tapauksessa verkkoa uhkaa jumiutuminen mahdollisesti jo vuodesta 2010 alkaen, tutkimusyhtiö Nemertes ennustaa.
ITViikko
Huono 0
Niinpä niin. En juurikaan yllättyisi jos em. tutkimusyhtiön tai tutkimuksen tilaajan takaa löytyisi jokin reitittimiä ym. verkkoinfrastruktuuria kauppaava yritys joka kaipaisi juuri nyt pientä lisärahoitusta.:)

Totta toinen puoli, toisaalta. Moni palvelu, esim. youtube, käyttävät kaistaa äärimmäisen epätehokkaasti - jokainen videohan lähetetään sellaisenaan katselijalle joka kuormittaa verkkoa serveripuolella hyvinkin rankasti. Toimiva broadcasting-systeemi ip:n päälle olisi teknisesti paras ratkaisu mutta sitä saataneen odottaa vielä pitkään. Käytännöllinen ratkaisu on p2p-pohjainen tekniikka, esim. bittorrent ratkaisee juuri tuon palvelinpuolen kuormitusongelman. Eri asia onkin, kuinka paljon pentti peruskäyttäjältä löytyy halua uhrata omaa kaistaansa jonkun firman kulujen säästämiseksi. Mainostajien kannalta p2p-tekniikka on myös ongelmallinen koska se estää luotettavien latausstatiikoiden keräämisen.
Syöpä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949