Paita lataa kohta sähkön itseensä
Csiron "Flexible Integrated Energy Device", eli lyhyemmin fied-hanke sai 2,8 miljoonan euron rahoituksen Australian puolustusvoimilta.
Hankkeessa on tarkoitus suunnitella ja toteuttaa vaatteita, jotka koostuvat normaalin kankaan lisäksi akkuna toimivista, sähköä johtavista kuiduista, liike-energiaa keräävistä laitteista ja sähkönjakeluelektroniikasta käyttäjän elektroniikkalaitteita varten.
Vaatekappaleen käyttäjä siis lataa liikkeillään vaatteen kankaan seassa olevia akkuja. Käyttäjän liikkeistä syntynyttä sähköä voidaan myöhemmin hyödyntää käyttää sähkölaitteiden kanssa.
Tekniikan ensimmäisenä sovellutuskohteena on sotilaiden huippuelektroniikkaa varten kantamien akkujen vähentäminen. Kevyempi sotilas on todennäköisesti tehokkaampi.
Tekniikan kehityttyä sitä sovelletaan varmasti myös kuluttajille suunnatuissa tuotteissa. Mikäpä olisi hölkkääjälle kätevämpää kuin mp3-soittimen tai kännykän akkujen laataminen suoraan t-paidasta.
Toivottavasti vaatteet ovat riittävän fiksusti suunniteltuja, jotta hikisen laturipaidan saa myös pestyä.































