Joko tiedät, mitä rss-syötteet ovat? (It-viikko)

Joko tiedät, mitä rss-syötteet ovat?

Joko tiedät, mitä rss-syötteet ovat?
Tämä merkki kertoo, että sivun sisältö on tarjolla myös rss-syötteenä.
Vuonna 2005 vähintään 75 miljoonaa ihmistä hyödynsi rss-syötteitä Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Näistä ainoastaan 17-32 prosenttia tiesi käyttävänsä rss-syötteitä. Mitä rss-syötteet oikein ovat?
Matias Mäki
Matias Mäki
26.9.2007 13:36
Kommentit 0

Rss:ille on annettu vuosien varrella ohjelmistovalmistajasta tai palvelutarjoajasta riippuvia erityisnimiä, jotka saattavat piilottaa syötteen todellisen luonteen. Esimerkiksi Marketingsherpan vuonna 2005 tekemän tutkimuksen mukaan syötteiden 75 miljoonasta yhdysvaltalais- ja brittikäyttäjästä vain kolmannes tiesi hyödyntävänsä rss-syötteitä.

Rss-syötteet ovat lyhyitä, xml-pohjaisia listauksia esimerkiksi siitä, mitä uusia uutisia sivustolla on viimeiseksi julkaistu tai tietyn uutispalvelun tietyn aihealueen tai avainsanaan liittyvät uusimmat uutiset. Keräämällä kiinnostavien sivustojen syötteitä voi seurata esimerkiksi oman työn kannalta oleellisimpia uutisia ilman, että käy välttämättä yhdenkään sivuston etusivulla.

Sisältö tulee käyttäjän luo

Valittu lukuohjelma hakee syötteen uudestaan määritellyllä aikavälillä, jolloin syötteen mahdolliset muutokset tulevat lukuohjelman tietoon ja käyttäjä saa työpöydälleen tai selaimelleen blogin tai uutissivuston uusimmat jutut.

Yleensä rss-syötteessä listataan jutun otsikko, mahdollinen ingressi sekä annetaan linkki, jota klikkaamalla pääsee lukemaan koko jutun nettiselaimella kohdesivustolta.

Selaimet edistävät rss-tietoutta

Käytätkö rss-syötteitä?

Rss-syötteiden käyttö kasvaa jatkuvasti uusien käyttötapojen ja käyttäjien myötä. Tutkimme anonyymin nettikyselyn avulla rss-syötteiden käyttöä.

Voit osallistua kyselyyn klikkaamalla tätä.

Syötteitä voidaan lukea muun muassa useimmilla uudehkoilla selaimilla, kuten Firefoxilla, Safarilla, Operalla ja Internet Explorer 7:lla.

Vaikka syötteiden lukuun on tarjolla myös erillisiä rss-lukuohjelmia ja -nettipalveluja, selaimet totuttavat ihmisiä parhaiten syötteiden ihmeelliseen maailmaan. Selaimissa rss-syötteen tilaus onnistuu esimerkiksi osoitepalkin päähän ilmestyvällä oranssilla tutkakuva, josta on muodostunut syötteen tilausmahdollisuutta merkkaava symboli kaikilla muilla paitsi Applella. Se hyödyntää sovitun merkin sijasta sinistä rss-tekstiä osoitepalkin päässä.

Nettipalveluista Suomessa tunnetuimpia ovat varmasti Ampparit ja Uutimet. Lisäksi tarjolla on esimerkiksi Google Reader ja Bloglines.

Vuodesta 2007 on povattu rss-syötteiden vuotta, sillä Microsoft integroi viime vuoden lopulla julkaistuun Internet Explorer 7 -selaimeen tuen syötteille. Tällä hetkellä monissa yrityksissä käytetään kuitenkin edelleen selaimen vanhempaa 6-versiota, joka hallitsee yksinään noin puolia selainmarkkinoista. IE6-käyttäjät eivät tutustu syötteisiin ainakaan vahingossa klikkaamalla linkkiä syötteeseen.

Siirtyy työpöydältä mobiililaitteeseen

Syötteiden tuki on viime vuosina yleistynyt myös kännyköissä ja ne tarjoavatkin oivan tavan lukea mobiililaitteille raskaiden ja hankalasti käytettävien sivustojen uutisia, sillä syötteet eivät sisällä mitään muotoilumäärityksiä. Syötteiden esitystapa riippuu käytetystä lukuohjelmasta tai -palvelusta ja sen koko sisältö on pelkkää tekstiä.

Syötteitä hyödynnetään esimerkiksi myös uusien podcast-lähetysten jakeluun. Myös Bittorrent-vertaisverkoissa voidaan tiedostojen lataamista automatisoida syötteiden avulla.


[zoom]
Esimerkiksi ITviikon sivuilla surfatessa selaimen osoitepalkin oranssista tutkamerkistä voi tilata ITviikon uutissyötteitä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nopean Swype-kirjoituksen saa useisiin Nokia-puhelimiin

 /

Nokian kosketusnäyttöpuhelimiin voi nyt ladata Swype-sovelluksen, joka ansiosta kirjoittaminen onnistuu liuttamalla sormea näytöllä. Swypen kehittämän tekniikan avulla on tehty tekstaamisen nopeusennätyksiä.

Porsaanreikä liittymäsopimusten ketjutuksessa tukitaan

Jussi Nukari/Lehtikuva

Sopimusten ketjuttaminen aiotaan kieltää kunnolla Suomessa. Operaattoreiden harrastamille tekstiviesti-ilmoituksille tulee stoppi.

Samsung: Symbianille ei ole kysyntää

Samsung aikoo käyttää matkapuhelimiensa käyttöjärjestelminä Googlen Androidia, Microsoftin Windows Mobilea sekä yhtiön omaa Badaa. Samsung-johtajan mukaan kuluttajat eivät ole kiinnostuneita Symbianista.

 
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863