Usb hyppää nopeudessa

Usb hyppää nopeudessa
Intelin Pat Gelsinger paljasti yhtiönsä kehittäjäfoorumissa San Franciscossa USB Promotions Groupin, jonka tehtävänä on viimeistellä uusi ja entistä nopeampi "SuperSpeed"-usb-teknologia.
Tuomas Linnake
19.9.2007 10:52
Kommentit 4

Nykyisin usb-portteihin lyödään ahkerasti paitsi hiiriä, niin myös esimerkiksi muistitikkuja ja kannettavia musiikkisoittimia. Kolmosversion pitäisi nopeuttaa tietojen siirtämistä yli kymmenkertaisesti usb 2.0 highspeed -tekniikkaan verrattuna.

Jos ja kun siirtonopeus todella nousee nykyisestä 480 megabitistä sekunnissa 4,8 gigabittiin sekunnissa, kestäisi esimerkiksi 27 gigatavun teräväpiirtoelokuvan siirtäminen tietokoneen ja usb-porttiin kytketyn laitteen välillä minuutin ja kymmenen sekuntia.

Toinen mainostettu etu on virrankulutuksen selvä väheneminen. Usb 3.0:n on määrä olla taaksepäin yhteensopiva usb 2.0 highspeedin kanssa. Valmiita määrityksiä povataan ensi vuoden puolivälin tienoille ja ensimmäisiä laitteita vuodelle 2009, PC Magazine kertoo.

USB Promotions Groupissa ovat Intelin lisäksi mukana tässä vaiheessa Texas Instruments, HP, NEC, NXP Semiconductors ja Microsoft.

Lisää Aiheesta
UutinenMicrosoftin hiiri ahmii gigatavun (14.9.2007 11:49)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Intelin Pat Gelsinger paljasti yhtiönsä kehittäjäfoorumissa San Franciscossa USB Promotions Groupin, jonka tehtävänä on viimeistellä uusi ja entistä nopeampi "SuperSpeed"-usb-teknologia.
ITViikko
Huono 0
"kestäisi esimerkiksi 27 gigatavun teräväpiirtoelokuvan siirtäminen tietokoneen ja usb-porttiin kytketyn laitteen välillä minuutin ja kymmenen sekuntia."

miksi käytetään aina tuota teräväpiirtoelokuvan siirtoa esimerkkinä. harvempaa teräväpiirtoelokuvaa kuitenkaan saa laillisesti siirtää medialta toiselle
aeskee
Huono 0
Nykyinen 480Mb/s vastaa usein käytännössä enemmänkin 30Mb/s...
Rautavaara
Huono 0
480Mb/s = 60MB/s = 60Mt/s
Viilaaja
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949