Nokia ajaa yhteistä muistikorttia

Nokia ajaa yhteistä muistikorttia
Erilaisia muistikortteja on saatavilla runsaasti.
Nokia yhdistää voimansa muun muassa kilpailevien Sony Ericssonin ja Samsungin kanssa kehittääkseen lukuisissa erilaisissa kännyköissä ja muissa laitteissa toimivan flash-muistikortin.
Tuomas Linnake
14.9.2007 09:49 (päivitetty 12:02)
Kommentit 18

Uutistoimisto AP:n mukaan uutta ufs-määritystä (universal flash storage) käyttävää muistiteknologiaa saa odottaa vuonna 2009.

Kehitettävä standardi mahdollistaa toiveiden mukaan valmistajista riippumattoman siirreltävän kortin ja poistaa tarpeen erilaisille sovittimille, joiden kanssa joudutaan nykyisin pelaamaan.

Ala on ehtinyt hajaantua jo useaan eri teknologialeiriin. On niin compactflashia, securedigitalia, xd:tä kuin Sonyn memory stickiäkin. Osaa korteista tuetaan suhteellisen laajaltikin ja osaa taas ei. Ufs:llä ei kuitenkaan tavoitella ainoastaan laajaa käytettävyyttä, vaan myös nopeutta.

Tavoitteena on lyhentää esimerkiksi lyhentää 90 minuutin teräväpiirtoelokuvan hakuaika nykyisestä noin kolmesta minuutista muutamaan sekuntiin.

Hankkeessa on mukana myös Micron Technology, Spansion, STMicroelectronics ja Texas Instruments. Yhtiöt tukevat muistihanketta standardoija Jedecin alaisuudessa. Merkittäviä valmistajia kuitenkin puuttuu listalta. Missä on esimerkiksi useaa muistikorttia valmistava SanDisk? Entäpä suuret kameravalmistajat kuten Canon?

Nokia korostaa, että hanke on aivan uusi, vasta elokuussa käyntiin potkaistu, joten lisää tukijayrityksiä on varmasti tulossa.

Lisää Aiheesta
UutinenSandisk ei kanteissa säästele (26.10.2007 11:35)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (18)

Huono 0
Nokia yhdistää voimansa muun muassa kilpailevien Sony Ericssonin ja Samsungin kanssa kehittääkseen lukuisissa erilaisissa kännyköissä ja muissa laitteissa toimivan flash-muistikortin.
ITViikko
Huono 0
Äh. Hyvä juttu, ettei tartte pelata kaikkien korttien kanssa. Helpottaa elämää.
Jackie
Huono 0
Miksihän tätä ei ole keksitty aikaisemmin? Tai miksi tuota ei saa markkinoille nopeammin? Ei luulisi olevan kovin iso ongelma..
Onhan noita kortteja..
Huono 0
Digikamerapuolella muistikortit tuntuvat olevan aika standartoituja, miksei samaa korttia voisi käyttää kännykässä?

Ja onko sen muistikortin pakko olla akun alla? Onko jotain erikoista syytä, miksei se voi olla vaihdettavissa suoraan laitteen kyljestä ilman virran poistamista?
Kädellinen
Huono 0
Kyl mun puhelimesta saa muistikortin pois ilman et sulkee puhelimen. Takakuori vaan pitää ottaa pois :)
Tiina
Huono 0
kamera puolen kortit ovat fyysiseltä kooltaan aivan liian isoja. Eihän noi kortit ole enää aikoihin olleet akun alla ja hotswap on ollut tuettuna jo vuosia
olli
Huono 0
Haha siis taas yksi uusi muistikorttistandardi :D
Ville
Huono 0
Loistava juttu. Toivotaan että digikameratkin ottaa käyttöön, ja myös custom medioiden suurkuluttaja/keksijä Sony. Omissa käkättimissä on jo viittä eri muistikorttimuotoa :-b
Hienoa
Huono 0
SD-kortti vaan joka vehkeeseen. Ja korttipaikka laitteen kylkeen eikä akun alle.

Ihmettelen näitä mikroskooppisen kokoisia kännyköissä käytettävi kortteja. Onko niiden pakko muka olla noi pieniä?. SD- kortin luulisi mahtuvan nykykännyköihin ihan yhtälailla. Ainakin suurimpaan osaan niistä.

Sd-korttien etu on selkeästi se, että 1Gb maksaa 10¬.
Unkka T. Kumiankka.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949