Digi-tv hapertuu, uutta putkeen

Marja Airio / Lehtikuva
Digi-tv hapertuu, uutta putkeen
Digit-tv kehittyy koko ajan, eikä syyskuun alku ole mikään seisahdus.
Uudella tekniikalla pystytään tällä vuosikymmenellä kaksinkertaistamaan nykyisten maanpäällisten kanavien määrä noin 30:stä 60:een. Pakkaustekniikan kehittyessä päästään vuonna 2015 jo nelinkertaistamaan kanavien määrä.
Kalevi Nikulainen
30.8.2007 15:16
Kommentit 0

Kyse on mpeg4 AVC –standardista, jota voidaan käyttää kaikissa jakeluteissä, antennilähetyksissä, satelliiteissa ja kaapelissa. Sen tarkoitus on korvata nykyinen digitelevision standardi dvb, joka nojautuu jo hapertuvaan mpeg2-pakkausstandardiin.

Suomen digi-tv on ehtinyt teknisesti vanhentua 10 vuoden aikana. Yhteen kanavanippuun saadaan viisi-kuusi kanavaa, ja ahtaus näkyy kuvan laadussa.

Suomalaiset olisivat voineet seurata Norjan tietä. Siellä siirrytään antennilähetyksissä suoraan 2008:n aikana mpeg4 AVC –maailmaan, josta muotoutuu samana vuonna dvb-t2-standardi.

Satelliitilähetykset, joissa tällä hetkellä on maanpäällistä digitelevisiota parempi kuva, tukeutuvat samaan tulevaisuuden standardiin. Siellä nimitys on dvb-s2.

Suomessa vapautuu vielä useita kanavanippuja tänä vuonna syyskuun alussa aloittavan kanavanippu E:n jälkeen. Niissä joissakin testataan mpeg4 AVC:n avulla teräväpiirron tuottamista antennilähetyksiin.

Lisää houkuttelevuutta

Antennilähetyksiin lisätään uudella standardilla lisää houkuttelevuutta. Kymmenen vuoden päästä Suomessa voidaan seurata antennin kautta 150-200 digikanavaa ja 7-10 hd-kanavaa.

Päättäjien olisi myönnettävä, että nykyiset mpeg2-pakatut digikanavat eivät ole pohja millekään kasvulle, eikä uusia kanavanippuja ole enää paljon jaossa.

Julkisesti olisi tuotava esiin digitelevision etenemissuunnitelma vuosille 2007-2015. Ei riitä, että vain insinöörit tietävät asioista.

Se tietysti on varmaa, että kuluttajat joutuvat uusimaan laitteitaan useasti, ellei jo nyt ole käytössä harava-antennilähetyksiä ymmärtävä mpeg-4-vastaanotin. Sellainen pystytään nimittäin päivittämään uuteen standardiin, kun se tulee.

Lisää Aiheesta
UutinenDiscovery Channel sovittuu Suomeen (3.9.2007 11:49)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949