Jobs julistaa ympäristöystävällisyyttä

Jobs julistaa ympäristöystävällisyyttä
Tietokonevalmistaja Applea on viime aikoina kritisoitu sen ympäristöystävällisyyden puutteesta. Nyt yhtiön toimitusjohtaja Steve Jobsin mukaan yritys onkin monissa kohdin kilpailijoitaan edellä. Jos Jobsia on uskominen, yhtiö ei vain ole sattunut toitottamaan ympäristöystävällisyyttään.
Matias Mäki
3.5.2007 14:08
Kommentit 0

Jobsin pitkä ympäristöystävällisyysjulistus listaa, missä asioissa Apple on ympäristöystävällinen. Listassa mainitaan muun muassa nykyiset nestekidenäyttö-Imacit, jotka sisältävät alle gramman lyijyä. Ensimmäisen sukupolven putkinäyttö-Imaceissä sitä oli lähes puoli kiloa. Yhtiö hehkuttaa myös yhtiön EU:n RoHS-direktiivin noudattamista.

Jobsin mukaan sen kilpailijat, kuten Dell ja HP ovat pärjänneet erään luonnonsuojeluorganisaation listalla Applea paremmin juuri sen vuoksi, ettei yhtiö ole julkistanut ympäristöystävällisyyssuunnitelmiaan kilpailijoidensa tavoin.

Jobs kertoo yhtiön lopettavan elohopean käytön siirtymällä led-valoilla valaistuihin näyttöihin, kun se on teknisesti ja taloudellisesti kannattavaa.

Lisäksi yhtiö suunnittelee myös arsenikin käytön lopettamisen näytöissään vuoden 2008 loppuun mennessä. Myös myrkyllisten pvc (polyvinyl chloride) ja bfr (brominated flame retardants) -kemikaalien käytön lopettamisen suunnitellaan tapahtuvan ennen ensi vuoden loppua.

Jobsin mukaan yhtiö aloitti kierrättämisen jo vuonna 1994. Vuonna 2006 yhtiö kierrätti vajaat kuusi miljoonaa kiloa.

Lisää Aiheesta
UutinenApple kehuu MacBookiensa vihreyttä (26.11.2008 09:36)
UutinenIMac uudistui ja halpeni (8.8.2007 08:46)
UutinenGates ja Jobs kohtaavat keskiviikkona (28.5.2007 17:06)
UutinenJobs ei usko musiikin vuokraukseen (30.4.2007 12:51)
UutinenLenovo yllättää vihreydellään (4.4.2007 15:21)
UutinenHP julistaa ekoa tulostuksessa (4.4.2007 13:01)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949