HP:n tulos romahti – potkuja tulossa
Tulosjulkistaja HP alensi koko vuoden ennustettaan, mikä käänsi osakkeen New Yorkin pörssin jälkikaupassa alamäkeen.
Touko-heinäkuun osakekohtaiseksi tulokseksi muodostui 1,00 dollaria osaketta kohden, kun se vuotta aiemmin oli 1,10 dollaria. Tämä vastasi yhtiön elokuun alussa antamaa neljänneksen tulosennustetta.
Kun mukaan lasketaan kertakulut, nettotulos jäi 8,86 miljardia dollaria tappiolle. Taustalla oli alaskirjaus tietotekniikan palveluja tarjoavasta Electronic Data Systemsistä (EDS), jonka HP osti muutama vuosi sitten.
Kolmannen neljänneksen liikevaihto laski odotusten mukaisesti 29,7 miljardiin dollariin 31,2 miljardista dollarista.
– Hewlett-Packard näyttää menettäneen markkinaosuuttaan kaikilla avainsektoreilla, analyytikko Abhey Lamba Mizuho Securites -yhtiöstä sanoo.
Yhtiö vähentää 27 000 työpaikkaa kahden vuoden kuluessa. Leikkauksista säästettyjä varoja suunnataan tutkimus- ja kehitystyöhön sekä PC-, tulostin- ja yrityspalveluita kehittäville yksiköille.
Myynnin piristymistä toivotaan etenkin Microsoftin Windows 8 -käyttöjärjestelmällä toimivasta tabletista, jonka yhtiö tuo kauppohin syksyllä tai ensi vuoden alkupuolella. Laite on suunnattu ensisijaisesti yrityskäyttöön.
Myönteistä kehitystä yhtiö odottaa palvelimista, joita verkkopalveluja tuottavat yritykset tarvitsevat käyttäjädatansa käsittelemiseen.
– Kaikki markkinoiden kasvu on nyt siellä, yhtiön toimitusjohtaja Meg Whitman sanoi.

















