Lisää huolia RIM:lle: Oikeuteen vääristä lupauksista?
Research In Motionin pääjohtaja Thorsten Heins yllätti kuulijat, kun hän sanoi radiossa, että "yhtiössä ei ole mitään vikaa sellaisena kuin se on juuri nyt".
Lausunto voi myös kirvoittaa kanteen vihaisilta osakkeenomistajilta, The New York Timesin haastattelemat asiantuntijat arvioivat.
– Heidät haastetaan oikeuteen ja heidän pitäisi joutua oikeuteen, koska uskon, että lähempi tarkastelu paljastaa tietoista ja tahallista vääristelyä, Applen tuoteyksikön entinen johtaja ja riskisijoittaja Jean-Louis Gassée sanoo lehdelle.
Lakiprofessori James D. Cox on samoilla linjoilla.
– Oikeustoimien riski on korkea. Niiden lopputulosta olisi vaikea ennustaa, Cox huomautti NY Timesille.
Heinsin radiotuokio ei ole ainoa peruste mahdolliselle kanteelle. Heins ja muut yhtiön johtohahmot ovat rummuttaneet Blackberry 10 -ohjelmiston ja uuden puhelinten tämänvuotista ilmestymistä esimerkiksi vielä toukokuussa.
Kesäkuun lopussa RIM kuitenkin ilmoitti alustan ja puhelinten myöhästyvän ensi vuoteen. Thorsten Heins selitti, että syynä oli käsiteltävän ohjelmistokoodin määrä.
RIM kiistää kaikki oletukset, joiden mukaan se on johtanut sijoittajia harhaan.




















