Yhdysvallat jatkaa Huawein ja ZTE:n hiillostamista
Maan tiedustelukomitea syyttää kiinalaisia valmistajia vakoilujuonittelusta Kiinan hallituksen kanssa.
Komitea väittää, että valmistajat saavat tukea Kiinan hallitukselta. Syytösten mukaan Kiinan taloudellinen tuki auttaa valmistajia myymään entistä enemmän laitteita ja kasvattamaan valmistajien markkinaosuutta.
Tiedustelukomitean pääjohtaja Mike Rogers (rep.) arvioi viime viikolla uutistoimisto Reutersille, että laitteiden ohjelmistot on voitu suunnitella tietojen varastamiseen tai kyberhyökkäyksiä varten.
Tiedustelukomitea on tutkinut syytöksiä viime vuoden marraskuusta asti.
Molemmat valmistajat ovat kiistäneet, että ne saisivat tukea Kiinan hallitukselta. Lisäksi valmistajat kiistivät, että ne olisivat osallistuneet vakoilun juonimiseen.
Myös Euroopan unioni syyttää valmistajia polkuhinnoista. EU aikoo käynnistää kauppatutkinnan molempia valmistajia vastaan. Myös EU:n mukaan valmistajat ovat saaneet laittomia tukia.


















